Suomalainen mp3-kauppa taistelee eloonjäännistään

Levy-yhtiöiden korkeat ennakkomaksut painavat
Suomalainen mp3-kauppa taistelee eloonjäännistään The Groundissa on noin 900 000 musiikkikappaletta. Se on yksi harvoista mp3-musiikkikaupoista Suomessa.

Vasta marraskuun alussa avautunut suomalainen mp3-musiikkikauppa The Ground yrittää sinnitellä pysyäkseen hengissä. Yritystä painavat levy-yhtiöiden vaatimat jopa kymmenien tuhansien eurojen ennakkomaksut ennen kuin ainuttakaan musiikkikappaletta on myyty. Kaupan perustaja Antti Peisa kertoo Tietokone-lehdelle, että toimintaa yritetään jatkaa. Kuluja karsitaan lopettamalla cd-myynti, koska sen jälkeen varastoa ei tarvita, ja logistiikkakulut pienenevät.

The Groundin aikeista kerrottiin ensin Roklintu-blogissa. Sen jälkeen asiaa on vielä pohdittu. Mp3-myyntiä yritetään yhä jatkaa, koska se toimii lähes automaattisesti. Verkkokauppa ei vaadi jatkuvaa käsityötä. Syksyllä kauppaa on hoidettu puolipäiväisesti yhden ihmisen toimesta.

Antti Peisa sanoo, että levy-yhtiöt vaativat ennakkomaksuja, jotka saa takaisin myynnin mukaan. Peisa arvioi, että jos kaikki isot levy-yhtiöt haluaa mukaan, ennakkomaksut nousevat 100 000 euroon.

The Groundin maksut eivät ole näin korkeat, koska suurista levy-yhtiöistä mukana on vain EMI. Muidenkin levy-yhtiöiden kanssa on neuvoteltu, mutta isot ennakkomaksut vaikeuttavat yhteistyötä.

Antti Peisa ihmettelee, miksi levy-yhtiöt tekevät laillisesta musiikkimyynnistä näin hankalaa. "Levy-yhtiöiltä pitäisi tulla aidompi halu lähteä mukaan nettimyyntiin", hän sanoo.

The Groundin haaste on se, että suurin osa nimekkäimmistä artisteista puuttuu, kun Sony BMG, Universal Music ja Warner Music eivät ole mukana. "Vajaalla tarjonnalla on vaikea tehdä hurjaa bisnestä", harmittelee Peisa.

Levy-yhtiöt suosivat yhä drm-musiikkia

Jos musiikkia myisi kopiosuojattuna eli esimerkiksi Windows Media drm:llä rajoitettuna, ennakkomaksut putoaisivat Peisan mukaan jopa vain kolmannekseen.

Ennakkomaksuista päätetään levy-yhtiöiden pääkonttoreissa USA:ssa, ja ne on suhteutettu jollain kaavalla väkilukuun. Maksut ovat kuitenkin suomalaisittain korkeat, koska digimusiikin myynti on täällä USA:ta paljon jäljessä.

Suurin osa Suomessa toimivista musiikkikaupoista perustuukin juuri Windows Media drm:ään. Peisa sanoo, että siihen suuntaan The Groundia ei missään nimessä viedä.

Asiakkaista ei ole kuitenkaan ollut kokonaan pulaa. Levyviraston aikana asiakkaita oli jo 4000, ja nyt levy-yhtiö EMI:n tultua mukaan ja uuden The Ground -sivuston myötä asiakasmäärä on tuplaantunut 8000:een.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös