Suomalaisesta tietokannasta uusi IBM-versio
IBM julkisti tiistaina suomalaispohjaisen Soliddb-tietokantaohjelman uuden version. Laajalti käytössä olevasta Soliddb-ohjelmasta julkistettiin tiistaina versio, joka voidaan asentaa nopeuttamaan IBM:n DB2- tai Informix-tietokantatuotteita. Tuotteen voi asentaa myös sellaisenaan.
IBM:n tämän vuoden alussa hankkima Solid oli alunperin suomalainen yhtiö, joka perustettiin vuonna 1992. Se kehitti Soliddb-tietokantaa, jonka nopeus perustui siihen, että sen tiedot ovat kokonaan tietokoneen käyttömuistissa eikä kiintolevyillä, kuten tietokantaohjelmissa yleensä.
IBM:n mukaan tiedonhaku tuotteella joutuu jopa kymmenen kertaa nopeammin kuin perinteisellä tietokannalla. Tämä tarkoittaa kymmeniätuhansia transaktioita sekunnissa. IBM:llä tuotteen käyttjiksi kaavaillaan muiden muassa verkkokauppoja, lipunmyyntijärjestelmiä ja teleoperaattoreita.
IBM:n valikoimassa tuote asettuu esimerkiksi Oraclen vastaavanlaisen Timesten-tuotteen kilpailijaksi.








