Suomalaiset eivät hallitse viihdelaitteitaan
Useimmat suomalaiset eivät hallitse kovin hyvin kotinsa viihde-elektroniikkalaitteita, kuten digibokseja, televisioita, dvd-soittimia ta stereoita, ja ongelmana on liian monien kaukosäädinten ja toimintojen määrä, väittää oheislaitevalmistaja Logitechin tilaama tutkimus.
Suomalaisilla on kodeissaan televisioita, stereoita, kaiuttimia, dvd-soittimia, digitallentimia ja satelliittivastaanottimia, joita vain joka neljäs perheenjäsen osaa käyttää lainkaan tai hyvin. Logitech laskee, että näihin laitteisiin on suomalaiskodeissa silti käytetty 3,3 miljardia euroa, eli noin 620 euroa kansalaista kohti.
Selvityksen mukaan syy kodin elektroniikan heikon hyödyntämiseen on laitteiden monimutkaisuus ja kaukosäädinten suuri määrä. Suurin osa perheenjäsenistä ei osaa käyttää edes laitteiden perustoimintoja, kuten toistaa dvd-elokuvia tai tallentaa tv-ohjelmia digiboksilla, väittää tutkimus. Joka yhdeksännessä kotitaloudessa kaukosäätimiä on vähintään kolme ja joka toisessa viisi tai enemmän.
Useat valmistajat ovatkin tuoneet markkinoille niin sanottuja yleiskaukosäätimiä, jotka voi ohjelmoida hallitsemaan useammat laitteet yhden kaukosäätimen avulla. Myös tutkimuksen tilannut Logitech valmistaa näitä tuotteita.
Lightspeed Research -tutkimusyhtiön tekemään ja Logitechin tilaamaan tutkimukseen osallistui yhteensä 2500 vastaajaa Euroopasta.








