Suomalaisia varoitetaan identiteettivarkaista

Tietosuojavaltuutettu Helsingin Sanomille: ”Kysymys vain ajasta”
Suomalaisia varoitetaan identiteettivarkaista

Identiteettivarkaudet ovat maailmalla valtaisa ongelma, joka johtaa miljardien eurojen joutumiseen vääriin taskuihin vuosittain. Suomi on tältä riesalta koko lailla säästynyt toistaiseksi, mutta tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio varoittaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että varkaudet leviävät tännekin ennemmin tai myöhemmin.

Aarnio patistaa yrityksiä kehittämään kiivaasti etäpalvelujensa tapaa tunnistaa käyttäjät. Hän pitää ongelmana sitä, että Suomessa on paljon palveluita, joissa tunnistus tapahtuu turhan heppoisesti, esimerkiksi henkilötunnuksen, puhelinnumeron tai osoitteen perusteella.

Tietosuojavaltuutetun hampaissa ovat olleet esimerkiksi pikavippiyritykset, joista raha irtoaa puhelin- ja tilinumerolla sekä henkilötiedoilla. Pankkien nettitunnukset ja sähköinen henkilökortti kelpaavat Aarniolle tunnistautumismenetelmiksi.

Hänen mielestään on vain ajan kysymys, koska identiteettivarkaudet leviävät Suomeenkin, jos tunnistautumiskäytäntöihin ei pikaisesti kiinnitetä huomiota.

Miljardeja rosvojen taskuihin

Esimerkiksi USA:ssa identiteettivarkaudet ovat vakava ongelma. Viime vuonna siellä arvioitiin noin 8,4 miljoonaa ihmistä päätyneen identiteettivarkauden uhriksi. Siksi rangaistuskäytäntöjä ollaankin koventamassa, jo pelkkä varkaudella uhkaaminen voi vielä pitkäksi aikaa telkien taakse.

Britanniassa puolestaan on esitetty lukuja vuodelta 2006. Tuolloin tuli ilmi 170 000 tapausta, joissa identiteetti oli varastettu. Menetyksiksi arvioitiin lähes 2,5 miljardia euroa.

Tagit: Identiteetti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös