Suomalaisten suosituimmat Google-haut julki
(Päivitetty 12.12.2008 klo 12:49. Lisätty muistutus siitä, että Google poistaa suositummista hakusanoista pornoon liittyvät haut.)
Google on julkistanut vuoden suosituimmat Google-haut puolilta maailmaa. Suomesta tehtyjen hakujen viisi suosituinta hakusanaa ovat tänä vuonna olleet "Youtube", "irc", "Iltalehti", "Iltasanomat" ja kummallisesti englannin kielen persoonapronomini "you".
Nopeimmin yleistyneiden hakujen ykköseksi kohosi facebook ennen suosittuun reality-tv -sarjaan viittaavaa "bb"-hakusanaa. Yrityksistä Googlella haettiin tietoa eniten Googlesta, ennen Nordeaa, Eniroa, Nettiautoa ja Nokiaa.
Google-haut voi selittää se, että hakuja tulee myös eri selainten ja ohjelmien Google-palkeista. On nopeampaaa kirjoittaa sivuston nimi kuin web-osoite.
Kaupungeista ykköseksi nousi Helsinki ennen Tamperetta, Turkua, Oulua ja Jyväskylää. Julkkiksista eniten hakutuloksia keräsi kotimaiset nimet. Suosituimmat julkkishaut ovat puolestaan olleet Johanna Tukiainen, Rakel Liekki, Duudsonit ja Martina Aitolehti.
Youtube, Facebook ja monet muut suositut web-sivustot olivat myös monessa muussa maassa, suosituimpien hakusanojen listalla, mikä saattaa viitata siihen, että Google-hakua käytetään selaimessa usein web-sivun osoitteen kirjoittamisen sijaan.
Muita suosittuja hakusanoja eri maissa oli esimerkiksi USA:n tuleva presidentti Obama Barack sekä Beijingin olympialaiset. Iphonesta haettiin myös ahkerasti tietoa monessa maassa, esimerkiksi Ruotsissa Iphone oli nopeimmin yleistynyt hakusana.
Wiitä ja Ipodia etsitään joululahjaksi
Google on julkaissut myös joulun etsityimmät tuotehaut. Nintendon huippusuosittu Wii-konsoli on suosituin tuotehakusana ennen Nintendon Wii Fit -kuntoilupeliä ja Ipod touch -musiikkisoitinta.
Tämän joulun suosikkilahjoihin voivat lukeutua – hakusanojen perusteella ainakin – myös Nintendo DS -käsikonsoli, Xbox 360 -pelikonsoli, Ipod nano, Microsoftin Zune -musiikkisoitin, Ugg-muotisaappaat, Nikon D90 -digikamera ja digitaaliset kuvakehykset.
Suosituimpien Google-hakujen listan luotettavuutta heikentää kuitenkin se, että tuloksista siivotaan pois pornoon ja muuhun aikuisviihteeseen liittyvät haut Safesearch-määritysten mukaan. Googlen listaus voi siis antaa todellisuutta kaunistelevan kuvan suomalaisten hakutottumuksista.








