Suomen laajakaistan laadulla ei leveillä
Ciscon ja kahden yliopiston tekemä tutkimus kertoo, että Suomi on tippunut kärjestä laajakaistayhteyksien laadussa. Kun huomio kiinnitetään yhteyksien määrän ja kattavuuden sijasta nopeuksiin ja laatuun, kärjessä ovat Japani, Ruotsi ja Hollanti. Suomen ohi menee monta maata, joita ei heti uskoisi.
Toukokuussa 2008 tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 42 maata. Tulokset perustuvat www.speedtest.net -nettipalvelun noin kahdeksan miljoonaan mittaustulokseen. Huomiota kiinnitettiin erityisesti datan lataamisen ja lähettämisen nopeuteen sekä viiveeseen - ei siis esimerkiksi laajakaistayhteyksien peittoon, hintaan tai yleisyyteen.
Suomi sijoittui laatututkimuksessa 15:nneksi ja oli Euroopan maista 13:s. Listalla Suomen ohi menivät muun muassa Latvia (4.), Korea (5.), Sveitsi (6.), Liettua (7.), Tanska (8.), Saksa (9.) ja Slovenia (10.).
Ruotsissa kilpailu toimii ja valtio ohjaa
Cisco selittää Ruotsin ja Hollannin menestymistä valokuitu- ja kaapeliverkkojen parantamiseen tehdyillä investoinneilla, valtiovallan ohjauksella sekä kilpailun monimuotoisuudella. Baltiassa taas verkot ovat upouusia, joten laajakaista-asiakkailla yhteyksien laatu on hyvä.
Ciscon mukaan suomalaiset päättäjät ovat uskoneet, että kilpailu markkinoilla ajaisi laajakaistan kehitystä. Näin ei kuitenkaan ole tuloksista päätellen täysin tapahtunut.
Suomessa haittaavat monopolit ja pirstaloitunut kenttä
"Suomessa laajakaistatarjoajien kenttä on erittäin pirstaloitunut, ja paikallisilla toimijoilla on usein huomattava markkina-asema omalla alueellaan, mikä estää kehitystä edistävää kilpailua", sanoo Suomen Ciscon tekninen johtaja Tommi Saxelin.
Ciscolla on tietenkin voimakas intressi painottaa laajakaistayhteyksien laatua. Yhtiö on internetin runkoyhteyksien tekniikan ylivoimainen markkinajohtaja.








