Suomen puolijohdemarkkinat kutistuivat

Kymmenen prosentin pudotus
Suomen puolijohdemarkkinat kutistuivat

DMASS-järjestön (Distributors' and Manufacturers' Association of Semiconductor Specialists) tilastojen mukaan komponenttien jakelijat myivät viime vuonna puolijohteita hieman alle 5,4 miljardilla eurolla. Suomessa jakelijat myivät puolijohteita 10,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 1996.

Suomen kehitys viime vuonna oli erittäin heikko. Markkinat kutistuivat, vaikka Ruotsissa ja Norjassa päästiin samaan aikaan noin neljän prosentin kasvuun. Tanskassakin kehitys oli miinusmerkkistä, vaikkakin vain alle kolmen prosentin verran.

DMASS:n raportoima 5,4 miljardin euron kokonaismyynti on 1,9 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. Markkinoiden kutistumisesta huolimatta DMASS:n puheenjohtaja Ian Bass pitää tulosta hyvänä. - Vuoden 2006 ennätyskasvun jälkeen pudotus oli odotettavissa. Sen jäämistä alle kahteen prosenttiin voidaan pitää "pehmeänä laskeutumisena", Bass muotoili.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä myynti oli hieman yli 1,2 miljardia euroa eli kuutisen prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

Eri markkina-alueilla kehitys oli kovin erilaista. Itä-Euroopassa myynti kasvoi 15,9 prosenttia, Saksassa eli suurimmalla markkina-alueella jäätiin lähes nollatasoon ja Englannissa puolijohdejakelu kutistui lähes 16 prosenttia.

(Prosessori)

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös