Suomi kannattaa Microsoftin Office-formaattia
Kokouksen puheenjohtaja Aki Siponen ehdotti standardin hyväksyntää julkishallinnon ja yritysten käyttäjien tuen vuoksi. Linja piti loppuun asti. (Kuvat: Petteri Järvinen)
(Päivitetty 28.3.2008 klo 14:29. Kansalliskirjaston kanta korjattu.)
Suomi tukee Microsoftin ooxml-formaatin hyväksyntää ISO-standardiksi. Ratkaisu syntyi torstaina alkuillasta, Yksimielisyyttä kokouksessa ei saavutettu, mutta puheenjohtaja katsoi tärkeimpien julkisen ja yrityssektorin käyttäjien näkemykset ratkaiseviksi.
Kello kahden aikaan alkanut Suomen Standardisoimisliiton (SFS ry) kokous venyi puoli seitsemään illalla, kun yksimielisyyttä ei syntynyt missään vaiheessa edes siitä, mikä on vaadittava konsensus. Puheenjohtaja ratkaisi lopulta kädenväännön.
Microsoftin ooxml-standardin hyväksyntää vastustivat voimakkaasti loppuun asti muun muassa järjestöistä COSS ja Effi, yrityksistä Google, IBM ja Sun Microsystems sekä julkishallinnosta oikeusministeriö (OM), joka on panostanut viime vuodesta alkaen ISO-standardin jo saaneeseen opendocument-formattiin (odf) ja Openoffice-ohjelmistoon.
Ooxml halutaan Ecmasta ISO:n hallintaan
Merkittävä käänne tapahtui julkishallinnossa. Nyt niin Kansallisarkisto kuin työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), liikenne- ja viestintäministeriö (LVM), opetusministeriö (OPM) ja valtiovarainministeriö (VM) kannattivat hyväksyntää. Samoiten Kuntaliitto ja Helsingin Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) antoivat tukensa.
Kansalliskirjasto sen sijaan äänesti tyhjää eli ei ottanut kantaa, koska lopullista standarditekstiä ei ollut luettavissa vielä.
Ecman korjausehdotusten katsottiin parantaneen standardiehdotusta merkittävästi, ja formaattiin uskotaan voitavan vaikuttaa paremmin ISO:n kuin Ecman kautta.
Lisäksi Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) muutti kantansa hyväksyväksi. Tuen antoi myös Tietoliikenteen ja viestinnän keskusliitto (Ficom). Tietotekniikan liitto (TTL) ei sen sijaan ottanut kantaa lainkaan. Nokia vastusti ooxml:n hyväksyntää syksyllä, mutta tänään yhtiön edustajaa ei ennakkoilmoittautumisesta huolimatta saapunut tilaisuuteen.
Suomalaisten kunta- ja elinkeinoelämän edustajien Office-tiedostojen käyttäjien vahva tuki ooxml:lle oli ratkaisevan tärkeässä roolissa päätöksessä.
"Käyttäjäorganisaatiot ovat pääasiassa standardin puolesta, kuten myös suomalaiset järjestöt ja teollisuus", sanoi kokouksen puheenjohtaja Aki Siponen. Hän työskentelee neuvottelevana virkamiehenä valtiovarainministeriössä. "Antaisin suurimman painoarvon käyttäjäorganisaatioille ja ehdotan kannan muuttamista (aiemmasta kannasta pidättäytymisestä) hyväksynnäksi", totesi Siponen.
Sen jälkeen seurasi parin tunnin väittely siitä, mikä painoarvo on hyväksyntää vastustaneiden COSS:n, Effin, Googlen, IBM:n ja Sun Microsystemsin näkemyksillä.
"Käytttäjille ei ole hyödyksi ISO-leiman antaminen yhden toimittajan formaatille, jota kilpailijat eivät pysty täysin toteuttamaan", sanoi Sun Microsystemsin edustaja.
Useita satoja yrityksiä tilaisuudessa edustanut Avoimen koodin keskus yhteisö COSS vastusti hyväksyntää viimeiseen asti. "Ongelmat formaatissa on nähty aika vakaviksi. On tähänkin asti tultu toimeen 20 vuotta binääriformaattien kanssa, joten miksi pitäisi nyt kiirehtiä. Tosi vaikea päätös on tätä hyväksyä", sanoi Manu Setälä. Hän osallistui tiiviisti ooxml-työryhmään Suomessa ja Geneven BRM-kokoukseen helmikuussa.
Myös Effissä pidettiin ongelmia vielä isoina."Effin näkökulmasta ei nähdä tarvetta odf:n kanssa kilpailevalle, ja keskeneräiselle formaatille", perusteli varapuheenjohtaja Ville Oksanen.
IBM:n johtajat huolehtivat, että nyt toimistoformaattien takia on syntymässä siiloja, jotka estävät järjestelmien välisen integraation, mikä tulee veronmaksajille kalliiksi.
Standardin puolustajat taas sanoivat, että jos formaatti nyt palautetaan Ecman ohjaukseen, kehittämiseen on vaikeampi vaikuttaa kuin ISO:ssa.
It-standardisoinnille uusi seurantaryhmä
Lopulta puheenjohtaja Aki Siponen totesi, että tärkeimpien käyttäjäorganisaatioiden tuki on vahva, ja muutkin näyttävät toivovan standardin kehitystä. Konsensuksen löytäminen ei vaatinut yksimielisyyttä, eikä määräenemmistö ratkaissut. Suurin osa kokouksen reilusta 30 osallistujasta kuitenkin kannatti ooxml:n hyväksyntää.
"Ehdotan Suomen kannaksi ooxml:n hyväksyntää siten, että yritämme varmistaa, että standardin kehitys jatkuu ISO:n SC 34 -ryhmässä. Lisäksi yritämme saada selvät aikarajat standardin siirtymävaiheelle", linjasi Siponen. Siirtymävaiheella tarkoitetaan yhteensopivuutta nykyisten binääristen MS Office -asiakirjojen kanssa.
Suomen kanta on vain yksi 87 maan joukossa, jotka voivat ilmaista kantansa puoleenyöhön 29.–30. maaliskuuta mennessä. ISO vahvistaa tuloksen maanantaina 31. maaliskuuta, tai mahdollisesti vasta tiistaina 1. huhtikuuta.
Suomen Standardisoimisliitto on myös perustamassa ISO:n SC 34 -seurantaryhmän, jossa muodostetaan jatkossa Suomen kanta moniin it-standardisoinnin kysymyksiin. Samoiten kädenvääntö jatkuu ooxml-standardin kehityksestä, jos se saa ISO-hyväksynnän.
"Voihan sitä paskassakin rämpiä eteenpäin", jyrähti COSS:n Manu Setälä kuvatessaan ooxml:n hyväksyntää.
"Voihan sitä paskassakin rämpiä eteenpäin", jyrähti COSS:n Manu Setälä kuvatessaan ooxml:n hyväksyntää.








