Suomi vahva semanttisessa webissä

Terveysportaali palkittiin
Suomi vahva semanttisessa webissä

Suomalainen osaaminen semanttisen webin parissa on saanut taas kansainvälistä tunnustusta, kun ansallinen terveystiedon julkaisujärjestelmä ja -portaali Tervesuomi on saanut kansainvälisen Semantic Web Challenge -palkinnon Saksan Karlsruhessa pidetyssä semanttisen webin maailmankonferenssissa. Vuonna 2004 saman tunnustuksen sai Museosuomi-hanke.

Tervesuomen ideana on yhdistää eri organisaatioissa syntyvä terveystieto mielekkäiksi kokonaisuuksiksi, joita voidaan hakea ja selailla yhden helppokäyttöisen, älykkään käyttöliittymän kautta. Järjestelmä hyödyntää kansallista semanttisen webin Onki-ontologiapalvelua.

Palkitun Tervesuomi-prototyypin sisällöntuottajina toimi kahdeksan kotimaista terveysalan organisaatiota, ja sen tuotantoversio otetaan käyttöön helmikuussa 2009. Konsepti suunniteltiin ja prototyyppi toteutettiin Teknillisen korkeakoulun (TKK) ja Helsingin yliopiston Semanttisen laskennan tutkimusryhmässä.

Semantic Web Challenge Award on kansainvälisen semanttisen webin tutkijayhteisön arvostettu sovelluspalkinto. Saman tunnustuksen sai vuonna 2004 Museosuomi-portaali, josta on sittemmin kehittynyt erilaisia suomalaisen kulttuurin sisältöjä yhdistävä Kulttuurisampo-järjestelmä.

Tagit: Semanttinen
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös