Suurkoneosaajilla taas kysyntää
Mainframe- eli suurkoneympäristöjen osaajia on IBM:n mukaan koulutettu taas viime vuosina runsaasti, ja suuntaus jatkuu. Tarvetta ovat lisänneet muun muassa webbisovellusten lisääntyminen sekä vihreyden nimissä lisääntyvä palvelinvirtualisointi.
IBM:n laskelmien kukaan suurkoneosaajia koulutetaan yli 400 yliopistossa ja korkeakoulussa eri puolilla maailmaa. Yhtiö on ollut tukemassa koulutuksen kehittämistä erilaisten yliopisto-ohjelmien avulla, jotka tarjoavat muun muassa apua kurssien suunnitteluun sekä projektien ja tutkimusten aloittamiseen.
"Kiinnostus suurkoneisiin kasvaa opiskelijoiden parissa. Olemme päätyneet antamaan tietojenkäsittelyn opetuksessa entistä enemmän painoa niille ja yritystason tietojenkäsittelylle ylipäänsä", professori Paul Haiduk teksasilaiselta A&M-yliopistolta kertoo.
Suurkoneiden valmistajana IBM:llä on luonnollisesti halua taata, että niille löytyy osaavia käyttäjiä tulevaisuudessakin. Oppilaitosten lisäksi se pyrkii huolehtimaan myös jo työelämässä olevien ammattilaisten tietojen ja taitojen päivittämisestä.
Tietojenkäsittelyn ammattilaisten Share-järjestö on ilmoittanut liittyvänsä IBM:n Destination Z -ohjelmaan. Näin sen 20 000 jäsentä pääsevät käsiksi yhtiön koulutus- ja kehitysresursseihin.








