Suuroperaattori suunnittelee runkoverkon sensuuria
Yhdysvaltojen operaattorikentän mammutti AT&T kertoo keskustelleensa jo puolen vuoden ajan tekniikkayhtiöiden kanssa uudenlaisen nettisuodatuksen rakentamisesta. Esimerkiksi vertaisverkkojen laittomat lataukset suodatettaisiin pois jo verkkotasolla.
Asiasta keskusteltiin Las Vegasin CES-messujen paneelikeskustelussa, kertoo New York Times -lehti. AT&T:n lakijohtaja James Cicconi kertoi, että yhtiö on käynyt keskusteluja asiasta jo puolisen vuotta niin viihdejättien kuin tekniikkayhtiöidenkin kanssa. AT&T kertoo olevansa hyvin kiinnostunut tekniikasta, jolla laittomat lataukset saataisiin suodatettua pois.
Suodatus toisi miljoonasäästöt
Käytännössä tekniikka vaatisi jonkinlaista tekijänoikeuden alaisen sisällön tunnistamistekniikkaa, jossa tunnisteita rakennettaisiin esimerkiksi elokuvayhtiöiden antaman materiaalin pohjalta. Jos esimerkiksi on tiedossa, ettei jotakin elokuvaa ole virallisessa laillisessa jakelussa vertaisverkossa, voitaisiin vertaisverkon kautta kulkevat elokuvan kohtaukset teoriassa poistaa verkkotasolla.
Operaattorit ovat innostuneita suodattimista, koska varsinkin vertaisverkkojen elokuvalataukset aiheuttavat suurimman osan internetin kaikesta verkkoliikenteestä. Jos laitonta videokuvan jakoa voitaisiin hillitä, voisivat operaattorit säästää tekniikassa jopa kymmeniä miljoonia.
Viime vuoden lopulla Comcast-operaattori jäi kiinni vertaisverkkoliikenteen hillitsemisestä erikoisen sabotaasitekniikan avulla. AT&T:n Cicconi sanoo, että suodatukset pitäisi joka tapauksessa tehdä jollain pehmeällä tavalla, joka ottaa käyttäjät huomioon.








