Taistelupandakin on HP:n kaveri
Mustavalkoiset eläimet ja HP tuntuvat olevan hyvissä väleissä. Aiemmin tällä viikolla yhtiö kertoi, kuinka Linux-yhteistyö on ollut erittäin tuottoisaa. Pingviinien lisäksi kumppaniksi on kelpuutettu panda: tänään Suomessa ensi-iltaan tulevan Kung Fu Panda -animaatioelokuvan teossa on käytetty runsaasti HP:n tekniikkaa.
Tuore pandafilmi on maineikkaan Dreamworks-studion tekosia. Dreamworks on käyttänyt HP:n tekniikkaa jo aiemmissa menestysfilmeissään, esimerkiksi Shrekissä ja Mehiläisen elokuvassa (Bee Movie).
Dream Worksin apuna Kung Fu Panda -elokuvan tekemisessä oli peräti 400 HP-työasemaa sekä kaikkien aikojen tehokkain renderointiklusteri. Elokuvan renderointiin kului aikaa kaikkiaan yli 24 miljoonaa tuntia – neljä kertaa enemmän kuin Shrekiä tehtäessä.
Tietotekniikan ja sen viihdeteollisuudelle räätälöityjen sovellusten kehittyminen antaa elokuvantekijöille paljon sellaisia mahdollisuuksia, joista vielä jokin aika sitten ei nähty edes unia. Ei siitä niin pohjattoman pitkää aikaa ole, kun suomalaiset Talvisota-elokuvan tekijät esittelivät ylpeinä radio-ohjattavia lennokkeja, joilla elokuvan pommituskohtaukset toteutettiin. Nykyisinä digitaalitekniikan päivinä nuo koneet näyttävät vielä säälittävämmiltä kuin elokuvan tekoaikaan.








