Tavis, osta mainoksia tietokoneeseesi
News to screen -yhtiö lanseerasi tänään Helsingissä News to screen -palvelunsa. Palvelun käyttäjiksi tavoitellaan tavallisia ihmisiä, "jotka eivät tiedä mitä rss tarkoittaa ja jotka eivät chättäile", kuten yhtiön toimitusjohtaja Marko Parkkinen asian julkistustilaisuudessa muotoili.
Palvelun käyttämiseksi käyttäjien on asennettava tietokoneelleen ohjelma, joka tuo käyttäjälle STT:n uutisia, säätietoja, pelejä sekä suurimman osan ruutualasta kaappaavia tv-mainoksia. Käyttäjä voi halutessaan käynnistää ohjelman tai se voi toimia myös automaattisesti käynnistyvänä näytönsäästäjänä. Uusia uutisia vastaanotettuaan ohjelma hätyyttelee käyttäjää ponnahdusikkunalla.
Windows-koneissa toimiva ohjelma maksaa 29 euroa vuodessa, mutta Parkkinen ennakoi, että suurin osa ohjelman käyttäjistä ei maksa käytöstä mitään. Ohjelmaa myydään yhteistyöyrityksille, jotka antavat edelleen ohjelman asiakasetuna omille asiakkailleen. Näin toimii Parkkisen mukaan ainakin S-ryhmä, jolle News to screenista on tehty oma, muokattu versionsa. Muita yhteistyöyrityksiä ovat muun muassa Finnmatkat ja Plustv.
Mainostajiksi palveluun ovat lähteneet muun muassa Iittala, Valio, Paulig ja Nissan. Mainostajat maksavat News to screenille sen mukaan, miten paljon mainosruudussa pyöriviä mainoksia on katsottu "aktiivisesti". Aktiiviseksi katsomiseksi konseptissa määritellään se aika, jolloin hiiri liikkuu mainoksen pyöriessä.
Käyttäjiltä kerätään rekisteröintivaiheessa ikä, sukupuoli, postinumero ja talouden koko. Näitä tietoja käytetään mainonnan kohdentamiseen ja jatkossa myös paikallisten uutisten tarjoamiseen.
Yrityksen tavoitteena on saada ohjelmalle 100 000 käyttäjää juhannukseen mennessä. Ensi jouluna palvelulla pitäisi olla 300 000 rekisteröitynyttä käyttäjää.
Asentaako tavis ohjelman?
Marko Parkkisen mukaan uuden ohjelman asentaminen tietokoneeseen voi olla jonkinlainen kynnys, kun tavoitellaan käyttäjäryhmää, jolle tietokoneen käyttäminen on enemmän välttämättömyys kuin nautinto. "Asennuksesta on kuitenkin pyritty tekemään mahdollisimman helppoa. Asennusohjelmassa on automatisoitu muun muassa ohjelman käytössä tarvittavan Flashin asennus", Parkkinen kuvailee.
Mutta miten tuulipukukansalle suunnatun palvelun nimeksi on valittu News to screen? "Nimi on kyllä epäonnistunut", Parkkinen myöntää. "Mutta siinä vaiheessa kun älysin nimen ongelman, juna oli jo sen verran pitkällä että sitä ei voinut muuttaa", Parkkinen harmittelee.








