Tekeillä internet-jätti - 5 yhtiötä vääntää Yahoosta
Microsoftin pääjohtajan Steve Ballmerin uhkaus kolmen viikon armonajasta on käynnistänyt hurjan väännön. Yahoon piti olla nurkkaan ahdistettu, mutta nyt kilpakosijoita on saatu kahteenkin leiriin. Hurjimmassa skenaariossa syntyy jättimäinen nettiyhtiö Yahoo-Microsoft-AOL-Myspace.
Wall Street Journal kertoo, että lehden lähteen mukaan Yahoo on solmimassa sopimusta Time Warner -yhtiön kanssa. Käytännössä Yahoo saisi Time Warnerin AOL-nettiosan, joka oli pitkään maailman suurimpia nettiyhtiöitä. Lisäksi Time Warner tekisi suuren sijoituksen yhdistyneeseen yhtiöön, ja saisi vastineeksi 20 prosenttia sen osakekannasta.
Sopimuksen idea on se, että Yahoo saisi lisää kokoa, jolloin sen ei välttämättä tarvitsisi yhdistyä Microsoftin kanssa. Käteissijoituksella Yahoo ostaisi omia osakkeitaan, mikä nostaisi osakkeiden hintaa ja hälventäisi Yahoon omistajien huolia. Kaiken lisäksi mukaan voitaisiin saada Googlen tukea (aiempi uutinen).
Microsoft saattaa liittoutua Myspacen kanssa
Microsoft ei ole jäänyt odottelemaan lopputulosta tekemättä mitään. Wall Street Journal kertoo, että Microsoft neuvottelee paraikaa News Corp. -yhtiön kanssa. Tavoite olisi se, että News Corpin omistama Myspace.com, joka on yksi maailman suosituimmista nettipalveluista, yhdistettäisiin Microsoft-Yahoo-yhdistelmään.
Lopputulos olisi siis Microsoft-Yahoo-Myspace, josta tulisi todellinen netin jättiläinen. Mukana olisi hakukoneita, Microsoftin ja Yahoon erilaisia nettipalveluja sekä sosiaalisten nettipalvelujen suurimpiin nimiin kuuluva Myspace.
Microsoft-Yahoo-Myspace-AOL on mahdollinen
Neuvotteluista pisimmällä olisi ilmeisesti Yahoon ja AOL:n mahdollinen liitto. Sopimus ei tietenkään ole mitenkään varma. Microsoftin ja News Corpin neuvotteluja kuvaillaan vakaviksi, mutta ne ovat vasta aivan alkuvaiheessa.
Vaikka Yahoo yhdistyisi AOL:n kanssa, ei se välttämättä merkitse sitä, että Microsoft luopuisi omasta tarjouksestaan. Näin ollen loppujen lopuksi voisi syntyä nettiyhtiö, johon Googlea lukuunottamatta kuuluisivat kaikki nyt neuvotteluja käyneet yhtiöt.








