Tekstarit otetaan terveyden mittatikuksi

Brittilääkärien oivallus
Tekstarit otetaan terveyden mittatikuksi

Kännyköitä käytetään aina vain erilaisempiin asioihin, joista monet ovat varsin kaukana puhelinten alkuperäisestä tehtävästä. Joukko brittilääkäreitä on tehnyt taas uuden oivalluksen: jos potilas on tarpeeksi terve kirjoittaakseen tekstiviestin, hän ei enää ole kovin vakavasti avun tarpeessa.

Lääkäreiden erikoisesta "kännykkäsovelluksesta" kertoo British Medical Journal. Keksinnön takana olevat lääkärit ovat työskennelleet ensiapupisteissä useissa mittavissa nuoria tulvivissa musiikkitapahtumissa, muun muassa festivaaleilla.

Lääkintähenkilökunta työskentelee näissä tapahtumissa ahtaissa tiloissa valtavan paineen alla. Suurin osa hoitoon tuotavista potilaista on päätynyt tohtoroitaviksi pyörtymisen tai paniikkikohtauksen vuoksi vailla näkyviä vammoja. Lääkärit panivat merkille, että toipuvat potilaat ryhtyivät ensi töikseen lähettämään kavereilleen tekstiviestejä.

Britanniassa käytetään Glasgow Coma Score -nimistä menetelmää potilaiden tajunnan asteen puntaroimiseen. Sen mukaan tekstiviestin lähettäminen edellyttää täysin tajuissaan olemista. Niinpä tekstaamiseen kykenevät potilaat voidaan hätistää ensiapupisteestä muualle toipumaan.

Lääkärit sanovat, etteivät he tietenkään voi katsoa viestien sisältöä, mutta epäilevät, ettei viestien lukeminen kertoisi sitä eikä tätä siitä, onko potilas täysin tolkuissaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös