Televisiokauppa kierteli taantumaa
Markkinatutkimusyhtiö Displaysearchin mukaan televisioiden myynti on kasvanut vuoden aikana noin kuusi prosenttia. Kolmannella vuosineljänneksellä kasvua vuoden alkupuolelle oli jopa 11 prosenttia. Osaltaan kasvua selittää yhtiön mukaan kuitenkin jälleenmyyjien varastojen täyttäminen.
Kaikkiaan televisioita toimitettiin maailmanlaajuisesti vuosien 2007–2008 kolmansien neljänneksien välillä yli 53 miljoonaa kappaletta.
Suhteellisesti eniten televisiotoimitukset kasvoivat Kiinassa, jossa laitteita myytiin 15 % viimevuotista enemmän. Talouden taantumasta huolimatta televisiotoimitukset kasvoivat myös Amerikassa noin 12 prosenttia.
Aggressiivinen hinnoittelu nosti plasmojen myyntiä
Mielenkiintoinen tieto on plasmatelevisioiden toimitusten nopea kasvu. Monta kertaa kuolleeksi julistettua plasmatekniikkaa käyttävien televisioiden toimitukset kasvoivat vuoden aikana lähes 37 prosenttia 3,8 miljoonaan kappaleeseen. Myyntimäärillä mitattuna plasmatelevisiot jäävät huomattavasti lcd-televisioiden jälkeen, mutta aggressiivisen hinnoittelun takia niiden myynnin suhteellinen kasvu on erittäin voimakasta.
Displaysearchin mukaan merkittävä osa televisiolaitteista on toimitettu jälleenmyyjien varastoihin. Yhtiö varoittaakin televisioiden toimitusten putoavan merkittävästi tämän vuoden viimeisen neljänneksen aikana.








