Teliasoneran Venäjän-valloitus epäonnistumassa

Yhtiön yhdistäminen ei onnistu Venäjän isänmaallisuuden takia
Teliasoneran Venäjän-valloitus epäonnistumassa Lars Nyberg.

Ruotsin ja Suomen valtioiden suurilta osin omistama teleyhtiö Teliasonera on halunnut kasvattaa omistustaan venäläisessä Megafonissa. Yhtiö on halunnut yhdistää venäläisoperaattorin tilinpäätökseensä voidakseen hyötyä tämän kassavirrasta. Tämä ei kuitenkaan tule onnistumaan, arvioi Teliasoneran konsernijohtaja Lars Nyberg torstain Kauppalehden haastattelussa.

Lehden mukaan Nyberg sanoi, että Venäjä pitää nyt telealaa strategisesti merkittävänä ja haluaa siksi pitää Megafonin omistuksen tiukasti hallinnassaan. Megafon ei Kauppalehden mukaan ole myöskään maksanut osinkoja. Sitä ei ole edes listattu pörssiin.

Teliasonera on halunnut konsolidoida eli yhdistää tilinpäätökseensä sekä turkkilaisen Turkcellin että venäläisen Megafonin. Vielä lokakuun lopussa Nyberg oli ilmoittanut tavoittelevansa molempia. Hän toivoi silloin, että finanssikriisi toisi mahdollisuuksia vahvistaa asemia yhtiöissä.

Megafon on vuonna 2002 perustettu teleyhtiö, josta Teliasonera omistaa ilmoituksensa mukaan 43.8 prosenttia. Megafon on 42 miljoonalla asiakkaallaan Venäjän kolmanneksi suurin operaattori.

Teliasoneran Venäjän-valloitus epäonnistumassa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös