Tietoenator palkkaamassa 1000 lisää Kiinassa
Telealan ja tietotekniikan palveluyhtiö Tietoenator avaa Kiinaan Chengduun maakuntaan uuden mittavan kehitysyksikön, jonne aiotaan palkata kolmen vuoden sisään peräti 1000 ihmistä. Alueen osaamistaso on korkea ja yliopistoja on paljon. Asiakkaat ovat myös lähellä. Insinöörityö maksaa murto-osan suomalaisesta.
"Lähdemme liikkeelle tyhjästä, koska tämä on niin sanottu 'greenfield startup'. Tällä hetkellä 10 on rekrytoitu viikon aikana, ja tavoitteena on olla tämän vuoden lopussa yli 100 henkeä. Pidemmällä aikavälillä Kiinan operaatio on meille hyvin tärkeä, ja yritämme saada kriittisen massan", kertoo puhelimitse Kiinasta Tietoenatorin Telecom & Media -liiketoimintayksikön johtaja Ari Vanhanen Tietokone-lehdelle.
"Tulevien vuosien aikana puhutaan 1000 henkilöstä, joka on meidän tavoite", hän kuvaa tulevan kolmen vuoden suunnitelmia.
Tuhat ihmistä ei ole niin suuri määrä kuin voisi ensin luulla. Koko Tietoenator työllistää noin 17 000 henkeä, josta kiinalaisten osuus olisi kolmen vuoden päästäkin siis alle kuusi prosenttia. Yhtiö tosin yt-neuvottelee 800 työpaikan vähentämiseksi, joista 400 kohdistuu ensiarvioiden mukaan Suomeen.
Chengduun tehtaalle palkataan pääasiassa insinöörejä, mutta sinne tulee myös korkean tason arkkitehtuurin suunnittelijoita ja projektijohtoa sekä päälliköitä ja johtajia vetämään liiketoimintaa. Jatkossa vahvistetaan myös myyntiä. Suurin osa työntekijöistä palkataan Kiinasta, mutta joitakin henkilöitä palkataan länsimaista esimerkiksi kouluttamaan kiinalaisia.
Suomi jo Kiinan suurin kauppakumppani Pohjoismaista
Kiina ei ole Tietoenatorille uusi päänavaus, sillä yhtiöllä on ennestään yksiköt Pekingissä ja Shanghaissa jo vuodesta 1998 alkaen. Yhteensä tele- ja media-alan toimialaryhmä työllistää 6100 ihmistä 15 maassa. Ari Vanhanen on johtanut tätä Tietoenatorin nopeimmin kasvanutta toimialaryhmää vuodesta 2004.
Tietoenatorin telealan toimialaryhmän tärkeimmät asiakkaat ovat lähellä. Chengduussa toimivat samassa teknologiakylässä nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat, Alcatel-Lucent, Ericsson ja Nokia Siemens Networks. Nokiakin toimii lähellä. "Täällä ovat kaikki telecom-puolet pelurit, kuten myös kiinalaiset matkapuhelin- ja kiinteän linjan operaattorit", toteaa Vanhanen paikallisista lupaavista asiakkaista.
Tietoenator sijoittuu samaan yrityskeskittymään Nokia Siemensin kanssa. Avajaiset järjestettiin 30. tammikuuta, ja avajaispuheen piti ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk).
Kiinan kauppaministeri Chen Deming totesi Väyrysen tapaamisen yhteydessä, että Suomi onkin jo maan suurin kauppakumppani Pohjoismaista. Tämä on pääosin Nokia-klusterin ansiota.
Suomalaisen insinöörin hinnalla saa neljä Chengduussa
Keskushallinto tukee alueelle tukevia yrityksiä tarjoamalla tiloja ja muuta tukea liikkeellelähdössä. Maakunnassa on noin 100 miljoonaa asukasta ja peräti 77 yliopistoa. "Yliopistot takaavat peruskoulutuksen ja meidän on jatkokoulutettava ihmisiä ympäristöömme. Teemme sitä yhteistyössä yliopistojen kanssa", kertoo Vanhanen.
Yliopistot Kiinassa voivat tarjota yrityksille räätälöityä koulutusta, joka tähtää toimialan asiakkaiden ja bisneksen tuntemiseen.
Vanhanen myöntää, että insinöörityön hinnallakin on merkityksensä. "Se on merkittävästi halvempaa kuin Suomessa, ja halvempaa myös kuin Kiinassa esimerkiksi Pekingissä. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että sillä mitä länsimaissa maksaa yksi insinööri, työllistämme täällä samalla rahalla kolme, ehkä joissain tapauksissa neljäkin henkilöä."
Vanhasen mukaan Chengduun toiminnot ovat kasvavaa liiketoimintaa, eikä niillä ole yhteyttä irtisanomisiin Suomessa. "Työt, joita täällä ensivaiheessa jahdataan, ovat meille uutta orgaanista kasvua."
Ari Vanhanen nousi Tietoenatorin johtoryhmään vuonna 2004 yhtiön sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.








