Tietoenatorin softatestaaja palkittiin

Tieturin Testaus 2008 -konferenssissa

Vuoden Testaajaksi on valittu Erkki Pöyhönen Tietoenatorilta. Valinta julkaistiin tällä viikolla Tieturin Testaus 2008 -konferenssissa.

Vuoden Testaaja -kilpailun tarkoituksena on palkita vuosittain henkilö, joka on myönteisellä tavalla vaikuttanut testauksen kehitykseen sekä yleiseen alan arvostuksen lisäämiseen ja tehnyt alalla pitkän uran tai muuten ansioitunut testausalalla.

Voittajan valitseva asiantuntijaryhmä vaihtuu vuosittain. Tänä vuonna tiimi koostui Testauksen osaamisyhteisö Testausosy:n ohjausryhmäläisistä. Äänestys oli avoin eli kaikilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus äänestää omaa ehdokastaan. Valinta toteutettiin toista kertaa.

Erkki Pöyhönen on raadin mukaan tehnyt pitkään töitä testauksen arvostuksen ja näkyvyyden lisäämiseksi yli organisaatiorajojen. Pöyhönen on myös aktiivinen alan kehittäjä.

Hän on ollut muun muassa käynnistämässä testauksen osaamisyhteisöä. Lisäksi Pöyhönen on aktiivisesti ja pyyteettömästi jakanut omaa osaamistaan ja kansainvälistä uusinta huipputietämystä kotimaisille kollegoilleen. Hän on ollut keskeisenä vaikuttajana muun muassa testaussertifioinnin kehittämisessä. (Prosessori)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös