Tulikotka kertoo muille missä olet

Yahoo avasi Fire Eagle -palvelunsa
Tulikotka kertoo muille missä olet

Erilaisten sosiaalisten palveluiden läpilyönnin ansiosta uskotaan, että ihmiset haluavat jakaa paljon tietoa itsestään muille. Monet haluavatkin. Heille on omiaan Yahoon avaama uusi Fire Eagle antaa kätevän keinon kuuluttaa muille kulloinenkin sijaintinsa.

Palvelun käyttäjät voivat toki itse päättää, kenen kanssa haluavat tiedon olinpaikastaan jakaa. Tiedon jakaminen sen sijaan tapahtuu haluttaessa automaattisestikin esimerkiksi sopivien web-, mobiili- tai työpöytäsovellusten avulla. Lisäksi sijainnin voi päivittää Fire Eaglen omilla sivuilla.

Erilaisten paikkatietoon perustuvien sovellusten kehittäjille Fire Eaglen julkaiseminen on hyvä uutinen. He voivat käyttää sen tarjoamia paikkatietoja, silloin kun sovellukselle on saatava tieto sen käyttäjän sijainnista.

Sosiaalisten palveluiden käyttöön tottuneet keksivät varmasti pian paljonkin käyttöä uutuudelle, esimerkiksi nettituttujen tapaaminen reaalimaailmassa muuttuu sen avulla paljon helpommaksi. Yahoon kannalta ilmeisin hyöty tulee mainostulojen kautta. Jos se pystyy jakamaan mainostajilleen tietoja mahdollisten asiakkaiden sijainnista, täsmämainonta muuttuu entistä tarkemmin tähdätyksi.

Fire Eaglen sukua on ainakin ideana suomalaislähtöinen mobiilipalvelu Jaiku, jonka Google osti viime vuonna.

Tagit: Jaiku, Yahoo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös