Tulokset vahvistettiin, mutta sähköisen äänestyksen soppa jatkuu

Oikeushaasteet todennäköisiä
Tulokset vahvistettiin, mutta sähköisen äänestyksen soppa jatkuu

Sähköinen äänestys aiheutti surkuhupaisia ongelmia Kauniaisissa, Karkkilassa ja Vihdissä - ja mahdollisesti muutti vaalien lopputulosta. Nyt nämä vaalitulokset on kuitenkin vahvistettu. Tästäkin huolimatta soppa on todennäköisesti saamassa jatkoa.

Helsingin Sanomien mukaan Kauniaisten, Karkkilan ja Vihdin keskusvaalilautakunnat ovat vahvistaneet äänestystulokset eilen illalla. Tämä siitä huolimatta, että 232 ääntä jäi antamatta sähköisen äänestyksen ongelmien vuoksi.

Viimeisten läpi päässeiden ehdokkaiden erot seuraaviin ehdokkaisiin olivat joissain tapauksissa hyvin pieniä, joten sähköisen äänestyksen ongelmat ovat hyvin mahdollisesti vaikuttaneet vaalitulokseen.

Vaalit saatetaan joutua uusimaan ongelmakunnissa

Vaalitulosten hyväksyminen oli mahdollista, koska laitteistoissa ei sinänsä ollut varsinaista vikaa. Ongelma oli siinä, että suuri osa äänestäjistä ei vahvistanut valintaansa painamalla lopuksi ok-nappia.

Äänestäjät lähtivät äänestyskopista ja luulivat äänen rekisteröityneen, mutta näin ei käynytkään. Äänestyskone ei kunnolla varoittanut hyväksynnän puuttumisesta.

Oikeusministeriön mukaan tällaisia tapauksia oli 122 Vihdissä, 61 Kauniaisissa ja 49 Karkkilassa. Yhteensä ääniä annettiin Karkkilassa 4251, Kauniaisissa 4843 ja Vihdissä 11979.

Vaikka tulokset on hyväksytty, voi vaalit edelleen riitauttaa oikeudessa. Vaalilautakuntien edustajat arvioivat Helsingin Sanomille, että tämä on hyvin todennäköistä. On mahdollista, että vaalit joudutaan uusimaan kyseisissä kunnissa.

Tagit: Äänestys, Vaali
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös