Tulostinvalmistajatkin rakastavat ympäristöä
It-maailmassa riehuva ekologiabuumi ei säästä tulostinvalmistajiakaan. Monitoimilaitteistaan ja tulostimistaan tunnettu Kyocera Mita otti vastaan pohjoismaisen Joutsenmerkin ensimmäisenä Suomessa toimivana tulostinvalmistajana.
Kyoceran mukaan sen laitevalikoimasta 70 prosenttia kuuluu merkin piiriin. Kyocera Mitan Finlandin toimitusjohtaja Jarmo Torkamo kertoo, että jatkossa tarkoitus on saada kaikki yhtiön Suomessa myytävät laitteet Joutsenmerkillä varustetuiksi heti, kun ne tulevat myyntiin.
Joutsenkuvioinen Pohjoismainen ympäristömerkki kertoo, että laite täyttää energiankulutusta, materiaaleja, kemikaali- ja hiukkaspäästöjä sekä melua koekevat vaatimukset.
Kyocera Mita tavoittelee tämän kevään aikana myös IS 14001 -sertifikaattia kaikkiin Euroopan yrityksiinsä.
Merkkejä ja standardeja muillakin
Samaan sertifikaattiin pyrkii myös toinen tulostinvalmistaja eli Brother. Brotherin laitteilla ei ole Pohjoismaista ympäristömerkkiä, mutta yhtiö korostaa globaalia TCO '99 -ympäristömerkkiä, jonka yhtiö on hankkinut mustavalkolasereilleen ja monitoimikoneilleen.
Varmemmaksi vakuudeksi Brother Finlandin toimitusjohtaja John Manelius kertoo yhtiön vaihtavan kaiki yhtiön autot hybridi- tai dieselautoiksi vuoteen 2012 mennessä.
Maailman suurin tulostinvalmistaja HP taas kertoo saaneensa Saksan ympäristöviraston kriteerit täyttäville laitteille annettavan Blue Angel -ympäristömerkinnän HP Deskjet 6940 -tulostimelleen.
HP:n mukaan kyseessä on ensimmäinen tulostin, jolle merkintä on myönnetty sen jälkeen, kun merkinnän kriteerejä tiukennettiin viime vuoden alussa.








