Tummat pilvet varjostavat pc-kauppaa

Gartner ennustaa silti yhä 11 prosentin kasvua
Tummat pilvet varjostavat pc-kauppaa

Kannettavien ja pöytä-pc:iden markkina näyttää epävarmalta, kun talouden heikkeneminen Euroopassa ja USA:ssa saattaa syödä kasvunäkymiä. Tutkimusyhtiö Gartner odottaa tälle vuodelle silti 11 prosentin kasvua, mistä suurimman osan arvioidaan tosin tulevan kehittyviltä markkinoilta.

Tutkimusyhtiö odottaa tänä vuonna myytävän kuitenkin 293 miljoonaa pc:tä, eli 10,9 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Tämä saattaa kuitenkin jäädä toteutumatta, jos maailmantalous heikkenee liikaa.

"Hidastuva bruttokansantuote voi vaikuttaa ja vaikuttaakin jo pc-toimituksiin, kun kuluttajien käytettävissä olevat tulot ja yritysten liiketoiminnan kannattavuus heikkenevät", sanoo tutkimusjohtaja George Shiffler Gartnerista tiedotteessa.

Shiffler listaa, että uhkatekijöitä ovat erityisesti USA:n talouslama, Kiinan talouden mahdollinen hidastuminen Pekingin olympialaisten tuoman piristysruiskeen jälkeen ja nouseva öljyn hinta, joka vaikuttaa kuljetuskustannuksiin.

Pc-markkinan perusteet ovat kuitenkin yhä kunnossa. Kannettavien kysyntä jatkuu vahvana, ja Gartner odottaa pöytäkoneisiin seuraavaa vähän isompaa päivityskierrosta vuoden 2008 lopusta vuoteen 2010. Sen arvioidaan kuitenkin jäävän pienemmäksi kuin edellinen iso päivityssykli vuosina 2004–2005.

Halpakannettavista odotetaan kasvua

Suuren osan kasvusta tuovat kehittyvät markkinat, kuten Intia ja Kiina. Viime vuoden loka–joulukuussa 60 prosenttia pc-toimitusten kasvusta tuli juuri kehittyvistä maista, joiden laitetoimitukset kasvoivat Gartnerin laskelmien mukaan 22 prosenttia.

Länsimaissa taas odotukset laitetaan pc-koneiden päivityksiin. Päivitysmarkkina muodosti yhä 60 prosenttia pc-kaupasta, USA:ssa peräti 80 prosenttia.

Kannettavien määrän odotetaan lisääntyvän erityisesti, kun hyvien edullisten läppäreiden saatavuus paranee. Useat valmistajat ovat julkistaneet alle 400–500 euron kannettavia, jollaisten ei aiemmin uskottu olevan mahdollisia.

Samalla jää kuitenkin nähtäväksi, miten halpakannettavien tarjonta vaikuttaa pc-valmistajien kannattavuuteen ja liikevaihtoon.

Tagit: Gartner, Pc
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös