Tuomari puuttui hakkerikonferenssin antiin

Älykorttien murtamista ei saanut esitellä
Tuomari puuttui hakkerikonferenssin antiin

Konferenssit eivät ole välttämättä puisevia, osoittavat kahdesta USA:ssa pidetystä konferenssista kantautuneet uutiset. Black Hat -tietoturvakonferenssista heitettiin ulos kollegojaan vakoilleita ranskalaistoimittajia, ja Black Hatin jatkoksi järjestetyn Defcon-hakkerikonferenssin yksi esitys estettiin oikeuden päätöksellä.

Viikonloppuna Defconin ohjelmassa piti olla kolmen opiskelijan esitys matkakortteina käytettävien älykorttien murtamisesta. News.com-uutispalvelun mukaan oikeus päätti viime hetkessä estää menetelmän esittelyn.

Bostonin metrossa käytetään rfid-tekniikkaa käyttäviä älykortteja matkakortteina. Opiskelijakolmikko aikoi esitellä Defconissa useita tapoja, joilla korttia pääsee peukaloimaan sekä myös julkaista kehittämänsä murto-ohjelman.

Paikallinen liikennelaitos hätääntyi hankkeesta ja kääntyi pikaisesti oikeuslaitoksen puoleen. Asiaa käsitellyt tuomari kielsi opiskelijoita esittelemästä mitään tietoja, koodia tai ohjelmistoja, jotka jollakin tavalla uhkaavat matkakorttijärjestelmää.

Liikennelaitos ja tuomari olivat kuitenkin hieman myöhässä, sillä kielletty esitys oli jo jaettu tuhansille Defconiin rekisteröityneille muun konferenssimateriaalin mukana. Siinä esitellään seikkaperäisesti, kuinka opiskelijat mursivat korttien koodin ja kuinka he kloonasivat väärennettyjä kortteja muutaman sadan euron hintaisella laitteella.

Asia ei todennäköisesti jää tähän, sillä FBI:n kerrotaan aloittaneen tutkimukset opiskelijoiden puuhista.

Tagit: Defcon, Rfid
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös