Tuore Michael Moore -dokumentti nettiin ilmaiseksi

Ilmainen levitys alkaa parin viikon päästä
Tuore Michael Moore -dokumentti nettiin ilmaiseksi

Internet tuottaa melkoisia yllätyksiä viihteen jakelukuvioihin. Michael Moore julkaisee pikapuoliin tuoreimman dokumenttinsa ensimmäiseksi netissä, ja vieläpä täysin ilmaisena. Perinteinen teatterilevitys jää kokonaan pois.

Mooren hanke on herättänyt paljon mielenkiintoa. Hänen uusin dokumenttinsa Slacker Uprising julkaistaan ilmaiseksi netissä syyskuun 23. päivänä, eli reilun kahden viikon päästä.

Radioheadin mallilla, mutta ilmaiseksi

Toisin kuin esimerkiksi Radiohead-yhtyeen vastaavassa hankkeessa viime vuonna, Mooren elokuvasta ei pyydetä edes vapaaehtoisia lahjoituksia. Elokuvan voi ladata vapaasti ilmaiseksi. Näin siitä huolimatta, että elokuvan tekeminen maksoi 2 miljoonaa dollaria (noin 1,3 miljoonaa euroa).

Elokuvateatterilevitystä ei ole tiedossa, ja kaupallinen levitys on muutenkin vaatimatonta. Dvd-versio tulee myyntiin lokakuun 7. päivänä ainakin Amazon.com-nettikauppaan ja vuokrajakeluun Netflix-nettivuokraamoon.

Ilmaiseksi kun myynti ei kannata?

Mooren hankkeelle vaikuttaa tosin olevan aivan luonnollisia selityksiä Slacker Uprising on kuvattu vuoden 2004 Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa. Kyseessä on 62 kaupungin kiertomatka, jolla yritettiin innostaa nuoria äänestämään. Dokumentin kaupallinen vetovoima ei todennäköisesti olisi kovin suuri.

Moore kertookin, että dokumentti on lahja hänen faneilleen. Hän haluaa myös vaikuttaa Yhdysvaltojen presidentinvaalien äänestysintoon.

Mooren dokumentti tulee jakoon Blip.tv-sivustolle.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös