Tutkijat: pysy kaukana kännykästä
Kännykkäsäteilyn mahdollisista vaaroista on väännetty kättä jo vuosia. Toisten mielestä puheet kännyköiden vaaroista ovat lähinnä taikauskoista huuhaata, toisten mielestä kyseessä on vakavasti otettava uhka, jonka vaikutuksia ei vielä tunneta riittävästi. Kansainvälinen tutkijaryhmä on antanut tukun suosituksia, joiden noudattaminen muuttaisi kännykkätapojamme rajusti.
Syöpätutkijaryhmän suosituksista raportoi Helsingin Sanomat. Ryhmä pitää syöpäriskiä niin suurena, että sitä ei kerta kaikkiaan voi sivuuttaa olankohautuksella. Tutkijat muistuttavat, ettei myöskään asbestia ja tupakkaa osattu lainkaan varoa vuosikymmeniä sitten. Nyt niiden haitallisuutta ei juuri kiistetä.
Tutkijat muun muassa neuvovat, ettei alle 12-vuotiaiden pitäisi antaa käyttää kännykkää kuin hätätapauksissa. Aikuistenkin kannattaisi yrittää minimoida säteilyannoksensa. Tekstiviestit ovat vaarattomampia kuin puhuminen, ja puhuttaessa olisi parempi käyttää nappikuulokkeita tai kaiutinta.
Ylipäänsä kännykästä kannattaisi pysytellä kaukana: sitä neuvotaan säilyttämään vähintään metrin päässä vartalosta, eikä avointa kännyä pitäisi jättää yöpöydälle nukkumaan mennessä.
Tutkijat kehottavat myös välttämään puhumista paikoissa, joissa on heikko kenttä. Puhelin lisää automaattisesti lähetystehoaan saadakseen yhteyden tukiasemaan, mikä lisää käyttäjän saamaa säteilyannosta.
Kännykkäsäteilyn mahdollisiin haittoihin on puuttunut moni muukin. Esimerkiksi EU:n ympäristövirasto kertoi viime syksynä harkitsevansa kännykkäsäteilyn sallittujen raja-arvojen laskemista.








