Tv-maksu kallistuu taas ensi vuonna

Korotus on inflaatio plus prosenttiyksikkö
Tv-maksu kallistuu taas ensi vuonna

Valtioneuvosto päätti tänään televisiomaksun tasosta ensi vuodelle. Maksu nousee ensi vuoden alussa 4,1 prosenttia ensi vuoden alusta 224,30 euroon. Korotus perustuu takavuosina tehtyyn poliittiseen päätökseen, jonka mukaan korotus on kustannustason päälle yksi prosenttiyksikkö.

Televisiomaksun tai monille tutummin tv-lvuan voi halutessaan maksaa kuukausittain (19,35 euroa), puolen vuoden (112,85 euroa) tai kolmen kuukauden jaksoissa (57,10 euroa) sekä kerralla.

Televisiomaksulla rahoitetaan Yleisradion toimintaa. Niin sanotun Niemelän parlamentaarisen työryhmän ehdotuksen mukaisesti rahoitus jatkuu näin vuoteen 2010 asti. Jos kustannustason nousu jatkuu ensi ensi vuonna samana, on tv-maksu vuonna 2010 siis noin 233 euroa.

Viestintäviraston mukaan tv-maksun maksajia oli heinäkuun lopussa 1 909 166, eli yli 5000 vähemmän kuin kuukautta aiemmin. Uusia tv-ilmoituksia on tehty kuluvan vuoden alusta lukien 81 637 kappaletta

Uusi parlamentaarinen työryhmä miettii parhaillaan Yleisradion rahoitusta vuoden 2010 jälkeen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös