Typeryyden huippu: Kiristysuhkaus Youtubeen

Vankeustuomio uhkaa
Typeryyden huippu: Kiristysuhkaus Youtubeen

New Yorkissa Yhdysvalloissa asuva mies on myöntänyt syyllisyytensä Youtubeen jätettyyn vakavaan uhkaukseen. Videossa mies esiintyi huppu päässä, ja väitti myrkyttäneensä lastenruokatuotteita tappavalla myrkyllä. Tekijältä taisi unohtua, ettei netissä riitä kasvojen peittäminen.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mukaan 43-vuotias mies postitti ensimmäisen videonsa tämän vuoden huhtikuussa, ja vielä kaksi videota heinäkuussa.

Uhkaaja jäi tietysti kiinni

Videoilla hän kertoi järjestäneensä niin, että miljoonia Gerber-yhtiön lastenruokatuotteita olisi myrkytetty. Tarkoitus oli tapaa lapsia, mies väitti. Mies sanoi videoilla, että myrkyn laittoivat lastenruokaan Gerberin työntekijät, jotka toimivat hänen ohjeidensa mukaan. Hän väitti, ettei asialle voinut tehdä enää mitään, koska myrkyllinen lastenruoka oli jo ehtinyt kauppoihin.

Viranomaiset saivat miehen tietysti kiinni. Videoiden postitustiedot ja muut tekniset tiedot ovat mahdollisesti auttaneet tässä.

Tapaus on hyvä muistutus siitä, että nettiin laitettavat uhkaukset ovat vakava asia. Reutersin mukaan mies on myöntänyt syyllisyytensä, ja häntä odottaa maksimissaan viiden vuoden vankeusrangaistus.

Tagit: Uhkaus, Youtube
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös