Ulkoistamisaalto rassaa koodaria

Tutkimuksella selvitetään työviihtyvyyttä
Ulkoistamisaalto rassaa koodaria

Useaan kertaan on toisteltu sitä, että ammattitaitoisista koodareista alkaa olla huutava pula. Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksiköllä on meneillään tutkimus siitä, mitä työssä olevat koodarit ajattelevat asemastaan. Ohjelmistotyön ulkoistaminen ei ainakaan näytä olevan mieluinen suuntaus.

Tutkimuksen tekijöiden mukaan sekä ohjelmistoyritysten kiristyneet resurssit että työn ulkoistaminen uhkaavat työntekijöiden tyytyväisyyttä. Osa ohjelmistotyöntekijöistä katsoo ulkoistusten vaikeuttavan heidän työtään, koska ostetun työn laatu vaihtelee paljon ja on usein varsin heikkoa.

"Ulkoistamisen tuloksena on meille saatu sen verran laadutonta jälkeä, että loppujen lopuksi se vaan lisää töitä Suomessa ja nostaa tuotteiden hintaa ainakin pidemmällä aikajänteellä", on eräs koodari kertonut tutkijoille haastattelussa.

Näyttää kuitenkin siltä, että ulkoistaminen lisää usein epävarmuutta, joka heikentää niin tyytyväisyyttä, motivaatiota kuin tehokkuuttakin.

Tutkimuksessa tyytyväisyyttä on selvitetty sekä haastatteluilla että lomakekyselyllä, johon on vielä mahdollista osallistua.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös