Urkintalakia pöllytettiin eduskunnassa

Äänekkäimmät kriitikot Vasemmistoliitossa
Urkintalakia pöllytettiin eduskunnassa

Hallituksen eduskunnalle kantama esitys urkintalaiksi herätti ensimmäisessä keskustelussa runsasta vastustusta. Kriittisimmät puheenvuorot työnantajalle uusia oikeuksia myöntävää lakiesitystä vastaan kuultiin Vasemmistoliiton edustajilta sekä vihreiden Jyrki Kasvilta.

Lailla sanotaan olevan tarkoitus estää yrityssalaisuuksien vuotamista. Työnantajille annettaisiin oikeus selvittää sähköpostin tunnistetietoja, jos se vakavasti epäilee työntekijän vuotavan saloja ulkopuolisille. Viestien sisältöä sillä ei uudenkaan lain mukaan olisi oikeutta kurkkia.

Kasvi totesi, että perinteisesti viranomaisille kuulunutta valtaa ollaan siirtämässä yrityksille ja muille yhteisötilaajille. Hän muistutti myös, ettei Suomessa tiedetä yhtään tuomioon johtanutta tapausta, jossa yrityssalaisuuksia olisi vuodettu sähköpostilla. Teleurkinnasta puolestaan tuomioita on jaettu.

"Tunnistetietojen ja jopa viestien sisällön tutkiminen saattaa olla vakavissa rikoksissa perusteltua. Oikeusvaltion periaatteiden mukaista on kuitenkin rajata tietojen saajaksi poliisi ja tietojen saamisen päätöksentekijäksi tuomioistuin. Nyt esitetty lakimuutos osoittaa, että päättäjien piirissä ja työmarkkinajärjestöissä ei ymmärretä sähköisten oikeuksien merkitystä", Kasvi totesi.

Vasemmistoa kiukutti

Helsingin Sanomien mukaan eniten sapiskaa lakiesitys ja sen eduskunnalle esitellyt viestintäministeri Suvi Lindén saivat Vasemmistoliiton edustajilta. Suurimman oppositiopuolueen, demareiden, edustajat eivät sanoneet mitään.

Kokoomuksessa esitystä sekä kritisoitiin että ymmärrettiin. Tuulikki Ukkola epäili salaisuuksien paljastuvan todennäköisimmin pomojen notkuessa kaljatuoppi kädessä.

"En tiedä, ymmärtääkö ministeri mitä esittää, mutta jos ymmärtää, sen pahempi", Vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilä tylytti Lindéniä. Hänen puoluetoverinsa Minna Sirnö totesi lain antavan työnantajalle oikeuksia, jollaisista "eräät poliisit näkevät vain märkiä unia".

Saman puolueen Paavo Arhinmäki moitti lain tekevän toteutuessaan kaikista työntekijöistä potentiaalisia rikollisia.

Tagit: Urkinta
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös