USA alkaa lähettää laajasti varoitustekstareita

Suuret operaattorit mukaan
USA alkaa lähettää laajasti varoitustekstareita Hätätekstiviestejä voi tulla USA:ssa näillä näkymin vuonna 2010.

Yhdysvallat on päättänyt rakentaa järjestelmän, jolla kansalaisia varoitetaan erilaisista vaaroista suoraan tekstiviesteillä. Listalla ovat esimerkiksi luonnonmullistukset ja terrori-iskut. Järjestelmää käytetään tätäkin laajemmin. Esimerkiksi lasten kidnappauksista ilmoitetaan tekstareilla, jotta poliisi saisi nopeasti vihjeitä.

Suomen viestintävirastoa Yhdysvalloissa vastaava FCC on hyväksynyt järjestelmän rakentamisen. Järjestelmä on vapaaehtoinen, mutta AT&T, Sprint Nextel, T-Mobile ja Verizon ilmoittivat heti, että ne tulevat todennäköisesti mukaan järjestelmään. Näin ollen varoitusjärjestelmästä on tulossa käytännössä koko Yhdysvaltojen laajuinen.

Tekstiviestejä jopa kadonneista lapsista

Käytännössä järjestelmä toimii niin, että viranomaisten tietynlaisia varoituksia välitetään kännykkäyhtiöille, jotka sitten lähettävät varoituksia tietyllä alueella oleville puhelimille.

Selviä varoitusaiheita ovat esimerkiksi mahdolliset terroristi-iskut ja muut vaaralliset hätätilanteet. Myös hurrikaanit, tornadot ja maanjäristykset olisivat varoitusten aiheita.

Mukana olisi myös lasten kidnappaamisista tehtävät ilmoitukset. Tavoite on se, että tietyllä alueella voitaisiin heti ilmoittaa vaikkapa pedofiilin viemästä lapsesta, ja kertoa lapsen tai vaikkapa ajoneuvon tuntomerkit. Poliisi voisi näin löytää lapsen ihmisten antamien vihjeiden perusteella.

Järjestelmä saadaan pystyyn ensi vuoden puolella.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös