USA: Emme pärjää Kiinalle verkkosodassa
Kuva: U.S. Air Force.
Yhdysvaltojen hallitus on tehnyt raportin Kiinan toiminnasta tietoverkoissa. Kiinan nettisodankäynnin tekniikka on raportin mukaan niin laajaa ja kehittynyttä, ettei Yhdysvallat pysty vastaamaan siihen. Raportin mukaan Kiinalla on tukenaan jopa 250 hakkeriryhmää, ja Kiina voisi verkkosodan tuella aloittaa oikean sodan Taiwanissa.
Raportin on laatinut hallituksen komissio, joka tutkii Yhdysvaltojen ja Kiinan välisiä suhteita. Yksi osa käsittelee syvällisesti verkkohyökkäyksiä, ja johtopäätökset ovat Yhdysvaltojen kannalta synkät.
Yhdysvallat ei ehkä pysty vastaamaan
"Kiinalla on aktiivinen verkkovakoiluohjelma. Koska Kiinan nykyinen verkko-operaatioiden valmius on niin edistyksellinen, se pystyy käyttämään niin kehittyneitä verkkosodan tekniikoita, ettei Yhdysvallat välttämättä pysty vastaamaan niihin tai edes havaitsemaan hyökkäyksiä", raportti kertoo.
Raportissa kerrotaan, että laajoja hyökkäyksiä nähtiin jo vuonna 2002, jolloin Yhdysvaltojen armeijan ja sen tutkimuslaitosten verkoista vietiin 10-20 teratavua tietoa.
250 hakkeriryhmää auttaa Kiinaa
Raportin mukaan Kiinassa arvioidaan olevan 250 hakkeriryhmää, jotka toimivat hallituksen hiljaisella hyväksynnällä tai jopa aktiivisella kannustuksella.
Kiinan tarkan verkkosensuurin vuoksi maan hallinnon uskotaan tuntevan hakkerit, mutta heidän annetaan toimia, koska se hyödyttää maata. Myös Kiinan armeijalla on suuri verkkohyökkäysten ohjelma.
Verkkohyökkäys voisi mahdollistaa Taiwanin sodan
Yhdysvallat pelkää, että Kiina pystyisi hyökkäämään netin kautta Yhdysvaltojen tärkeisiin kohteisiin. Nettiyhteyksien ja -järjestelmien häirintä voisi vahingoittaa vakavasti esimerkiksi Yhdysvaltojen sähköverkon tai vedenjakelun toimintaa.
Samalla tavalla Kiina voisi vaikuttaa Yhdysvaltojen armeijan toimintaan estämällä netin käyttöä. Tärkeitä armeijan toimintoja riippuu netistä, joten nettihyökkäys voisi esimerkiksi hidastaa Yhdysvaltojen vastausta mahdolliseen Kiinan iskuun Taiwaniin. Tämä voisi jopa estää Taiwanin puolustamisen.








