USA ja Romania nappasivat laajan phishing-renkaan

38 syytettä nostettiin
USA ja Romania nappasivat laajan phishing-renkaan

Yhdysvalloissa on nostettu syytteet 38 henkilöä vastaan. Syyttäjän mukaan kyseessä on kansainvälinen phishing-huijauksia tehnyt rikollisliiga, jonka jäsenet olivat pääosin Romaniasta. Phishing-huijauksia pyöritettiin eri puolilla maailmaa, mutta rahojen keräämistä varten oli tultava Yhdysvaltojen maaperälle.

Osa syytteistä nostettiin jo aiemmin, mutta koko operaatio paljastettiin vasta nyt. Pääosa tapauksista on Los Angelesissa, mutta myös New Havenin kaupungissa nostettiin useita syytteitä. Syyttäjän mukaan phishing-ryhmä toimi myös Kanadassa, Portugalissa ja Pakistanissa.

Tiedot kerättiin Romaniassa - rahat nostettiin Yhdysvalloissa

Operaatio toimi siten, että kalasteluhyökkäyksiä tehtiin pääosin Romaniasta käsin. Hyökkäyksissä nettikäyttäjiä huijattiin väärennetyille sivustoille, joissa he antoivat esimerkiksi luottokortti- ja pankkikorttitietoja. Rikolliset väärensivät esimerkiksi Citibankin, Wells Fargon ja Paypalin sivustoja.

Syyttäjät kertovat, että tiedot välitettiin edelleen Yhdysvaltoihin. Siellä tietojen avulla tehtiin väärennettyjä pankkikortteja, joilla sitten nostettiin rahaa uhrien tileiltä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös