Usb-tikku pubissa vaaransi Britannian järjestelmiä
Britannian hallitus on joutunut sulkemaan verohallinnon nettipalvelut, joita käyttää 12 miljoonaa ihmistä. Syynä on se, että parkkipaikalta löytyi usb-tikku, joka sisälsi palvelun salasanat ja lähdekoodin. Löytäjä olisi periaatteessa voinut siirtää suuria rahasummia omalle pankkitililleen. Tapaus osoittaa miten pieni virhe voi aiheuttaa suuria ongelmia.
Koko sopan taustalla on ilmeisesti pieni tahaton virhe. Verohallinnon järjestelmästä vastaa it-talo Atos Origin. Uutispalvelu Cnetin mukaan yhtiön 29-vuotias työntekijä siirsi järjestelmän lähdekoodia usb-tikulla, mutta tikku on ilmeisesti tippunut taskusta tai laukusta. Daily Mail -lehden tietojen mukaan tikku löytyi erään pubin parkkipaikalta.
Tikku sulki viranomaispalvelut
Tikun sisällä olivat palvelun salasanat ja lähdekoodi. Tiedot oli ilmeisesti suojattu salasanalla, mutta ei vahvalla salakirjoituksella. Suojaus olisi ollut viranomaisten mukaan mahdollista murtaa.
Verohallinto halusi sulkea palvelun toistaiseksi, jottei tietoja vain joutuisi vääriin käsiin. Nettipalveluun on kerätty suuri joukko viranomaispalveluja veroilmoituksista aina parkkisakkojen maksamiseen. Rahaliikenteen muutosten lisäksi rikolliset olisivat voineet saada haltuunsa miljoonien ihmisten tarkat henkilötiedot.








