Uudenlainen robotti tankkaa auton
Hollantilainen yritys on kehittänyt uudenlaisen robotin, joka tankkaa itsenäisesti autoja huoltoasemalla. Tehtävä ei ole alkuunkaan niin helppo kuin luulisi, mutta Hollannissa tankkausta yritetään pikku hiljaa siirtää robottien huoleksi.
Tankpitstop-robotti on jo käytössä hollantilaisella huoltoasemalla. Jos konsepti osoittautuu toimivaksi, yritetään sitä laajentaa tämän vuoden aikana muuallekin Hollantiin. Uutistoimisto Reutersin mukaan järjestelmän hinta on noin 75 000 euroa.
Robotti tunnistaa autotyypin ja tankkaa
Robottijärjestelmä tunnistaa tankkaamaan tulevan auton mallin. Robottiin on etukäteen ohjelmoitu eri autojen polttoainesäiliön korkin malli ja käytettävä bensiinityyppi. Etukäteisohjelmoinnilla vältetään autojen maalipinnan naarmuttamista.
Yhtiö esittelee robotin toimintaa myös videolla. Kun auto tulee kohdalle, avaa robotti pehmeästi polttoainesäiliön luukun ja sitten korkin. Sitten se ottaa sopivan polttoaineletkun ja tankkaa auton. Lopuksi robotti sulkee korkin ja luukun.
Laitteen keksijä kertoo Reutersille, että hän sai idean laitteeseen maatilalla. Jos robotti voi lypsää lehmän, miksi se ei voisi tankata autoa, ajatteli keksijä.








