Uudenlaiset laukut helpottavat turvatarkastuksia

Kannettavaa ei tarvitse ottaa ulos laukusta
Uudenlaiset laukut helpottavat turvatarkastuksia

Yhdysvaltojen turvaviranomaiset ehdottivat uudenlaista tietokonelaukkujen luokkaa, ja valmistajat vastasivat innokkaasti. Lentoasemilla on nyt ryhdytty testaamaan uusia laukkuja, jotka tuovat helpotusta matkustajien muutenkin vaikeisiin turvatarkastuksiin.

Uusien laukkujen perusidea on se, ettei kannettavaa tietokonetta tarvitse poistaa laukusta turvatarkastuksen ajaksi. Uusien mallien koekäyttö on sallittu kolmella lentokentällä viikonlopusta lähtien.

Kaikista laukkumalleista ei saa turvatarkastusystävällisiä

Transport Security Authority eli TSA kertoo, että myös tietokoneet läpivalaistaan, jotta nähdään onko niiden sisukaluja muutettu esimerkiksi jonkin vaarallisen kätkemiseksi. Nykyiset tietokonelaukut estävät läpivalaisulaitetta näkemästä kunnolla tietokoneen sisälle, joten kone täytyy ottaa pois laukusta tarkastuksen ajaksi.

TSA kertoo, että se pyysi laukkuvalmistajia kehittämään uudenlaisia laukkuja, jotka eivät estä näkyvyyttä kannettavaan. Laukuille annettiin muitakin teknisiä vaatimuksia. 60 laukkuvalmistajaa vastasi, ja 40 heistä on jo toimittanut prototyyppejä testeihin.

Kaikenlaisista laukuista ei voida tehdä turvatarkastusystävällisiä. Kannettavan tietokoneen suojaosan täytyy olla riittävän erillään muusta sisällöstä. Erilaiset avattavat mallit toimivat, mutta esimerkiksi reppumalli tai haitarimalli ei toimi.

Uudenlaiset laukut helpottavat turvatarkastuksia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös