Uusi aika pc:lle huippupienellä emolevyllä
Web-palveluiden kohdalla on muotia puhua 2.0-palveluista, mutta taiwanilainen VIA Technologies aikoo viedä myös pc:n 2.0-aikakauteen. Apuna prosessissa on uusi, markkinoiden selvästi pienin x86-emolevy.
VIA:n pääjohtaja Wenchi Chen vihjasi uudesta emolevystä jo viime vuonna yhtiön omassa teknologiaforumissa. Lisätietoja uudesta emolevystä kuultiin jälleen San Josen ESC-messuilla ja niiden tietojen mukaan uudella Mobile-ITX-formaatilla on eväitä todella mullistaa x86-pohjaisten laitteiden toteuttaminen.
Tässä auttaa tietenkin ennen kaikkea levyn pieni koko. Tähän asti pico-ITX on ollut pienin emolevy ja sen mitat ovat 10 x 7,2 senttiä. Mobile-ITX puristaa koon selvästi pienemmäksi, sillä levyn mitat ovat vain 7,5 x 4,5 senttiä.
Tähän asti esillä olleilla Mobile-ITX-emoilla moottorina on ollut gigahertsin kellotaajuudella oprtoiva C7-prosessori ja muistia on ollut maksimissaan 512 megatavua. Levyltä on tietenkin ollut liitäntä matkapuhelinmodeemille, joten Mobile-ITX voisi sopia tehokkaan älypuhelimen alustaksi.
Aika näyttää, millaisen suosion Mobile-ITX saavuttaa laitevalmistajien keskuudessa. Demoissa VIA on pyörittänyt Windows Embedded -käyttöjärjestelmää alustalla, joten aivan suoraan se ei käy älypuhelimen raudaksi. Luottokorttia pienempi koko tähän käyttöön kyllä riittäisi. (Prosessori)








