Uusi kansallinen turvauhka Israelille: Facebook
Israelin asevoimat varoittaa sitä kohtaavasta vakavasta uudesta turvallisuusuhasta. Uhka on yllättäen Facebook, josta löytyy jopa satoja valokuvia salaisista kohteista. Pahimmat ylilyönnit toivat jopa kuukauden vankeusrangaistuksen sotilaille. Israel on tuskin yksin ongelmiensa kanssa.
Israelin viranomaiset ryhtyivät tukimaan ongelmaa aiemmin tänä vuonna. Paljastui, että sotilaat ovat ladanneet varsinkin Facebookiin jopa satoja valokuvia, joissa puolivahingossa esitellään salaisia sotilastietoja.
Suora tietoväylä viholliselle
Facebookin artikkeleissa ja kuvissa on esimerkiksi esitelty salaisia sotilastukikohtia sisältä, joukkojen aseistusta ja kokoonpanoa, ilmavoimien ja laivaston salaisia kohteita ja varustusta, ja monia muita salaisia sotilastietoja.
Israelin armeija uskoo, että sitä vastustavat ryhmät ovat jo hyödyntäneet tietoja.
Käyttäjät eivät vieläkään tajua netin luonnetta
Kyse ei ilmeisesti ole tahallisesta vakoilusta tai sabotaasista. Viranomaiset epäilevät, että sotilaat eivät vain ole ymmärtäneet aiheuttamaansa vahinkoa ja riskiä. Tosin pahimmista tempauksista on langetettu jopa kuukauden mittaisia vankeustuomioita armeijan sisällä, sotilaslähteet kertovat BBC:lle.
Israelissa on otettu käyttöön uudet ohjeet nettipalvelujen käytöstä. Ongelmat saavat todennäköisesti muidenkin maiden sotajoukot tarkastamaan omaa tilannettaan. Facebookin, Flickrin ja muiden vastaavien sosiaalisten palveluiden käytön ongelmat tuskin rajoittuvat Israeliin.








