Uusi S60 tuo uudistuksia kehittäjille ja käyttäjille

Kosketusnäyttöjen tuki sekä parannuksia netti- ja multimediaominaisuuksiin
Uusi S60 tuo uudistuksia kehittäjille ja käyttäjille

Nokia julkisti eilen odotetun ensimmäisen kosketusnäytöllisen S60-puhelimensa 5800 Xpressmusic. Se perustuu uuteen S60 5th Edition -alustaan, jonka alla sykkii seuraava Symbian 9.4 -käyttöjärjestelmäversio.

Kosketusnäyttöä voidaan hallita niin sormin kuin kynällä, ja resistiivisen tekniikan ansiosta käyttö onnistuu myös talvihansikkailla. Kosketusnäyttö antaa myös fyysisen palautteen, jolloin käyttäjälle ei jää epäselväksi, menikö kosketus perille vai ei. Tekniikan heikkous taas on se, ettei usean sormen yhtäaikaista kosketusta eli niin sanottua "multi-touchia" tueta.

Alusta tukee nyt monien sensoreiden ohjausta suoraan. Esimerkiksi liikkeentunnistimen avulla voidaan tunnistaa laitteen asento, jolloin kuva saadaan kääntymään automaattisesti pysty- ja vaakasuunnassa. Ominaisuutta voidaan hyödyntää myös peleissä siten, että esimerkiksi autopeliä ohjataan laitetta kääntämällä.

S60-selaimesta on käytössä uusi Webkit-versio, ja Flash Lite 3 tulee mukana. Se tarkoittaa, että netin Flash-videoita pystyy vastedes katsomaan aina suoraan.

Web-sovellusten kehittäjille tarjotaan uusia Web Runtime -toimintoja, joiden avulla web-sovellukset voivat hyödyntää esimerkiksi puhelimen gps-paikanninta, kalenteria, viestitoimintoja, yhteystietoja sekä ääni- ja video-ominaisuuksia.

Koodauspuolella uutta on Open C++:n tuki, jatkona jo aiemmin tuelle Open C -ohjelmointikielelle.

S60 3rd Edition -sovellukset toimivat uudessakin

Nokian ohjelmistojen markkinoinnista ja myynnistä vastaava johtaja Matti Vänskä sanoi eilen uuden S60-alustan verkkolähetyksessä, että S60 5th Edition on yhteensopiva nykyisten 3rd Edition -sovellusten kanssa. Kehittäjiä rohkaistaan kuitenkin hyödyntämään uuden alustan ja uusien laitteiden tuomia ominaisuuksia.

Hän myös kertoi, että kyseessä on nyt se alusta, joka tuodaan saataville Symbian-säätiön jäsenille. Symbianista ollaan kehittämässä avoimen koodin käyttöjärjestelmää, ja tukijoiksi on lähtenyt kymmeniä yrityksiä.

Kilpailu mobiilialustoissa kovenee

Mukana Symbian Foundationissa ovat muun muassa Symbian-alustaa hyödyntävät kännykkävalmistajat LG, Samsung ja Sharp, isoimmat operaattorit ja lukuisat it-ohjelmistoyhtiöt, kuten Opera Software ja Tietoenator.

Nokia julkaisi heti eilen S60 5th Editionin ensimmäisen SDK:n, ja alkuun pääsee Nokian Forum Nokia -kehittäjäyhteisön kautta.

S60-kännyköitä on tullut Nokian lisäksi useilta valmistajilta, yhteensä 180 miljoonaa. Eri malleja on julkaistu tähän mennessä 85.

S60:n tärkeimmät kilpailijat ovat nykyisin RIM:n Blackberry, Microsoftin Windows Mobile ja ainakin mediahuomiossa mitattuna Apple Iphonen OS X. Ohjelmistomarkkinaan yrittää myös Google Linux-pohjaisella Android-alustallaan. Näiden lisäksi ovat vielä valmistajakohtaiset ohjelmistot.

Ohjelmistoalustojen määrän lisääntyminen uhkaa sysätä palveluiden ja ohjelmistojen kehityskustannukset kasvuun. Odotettavissa onkin, että operaattorit haluavat valita yhden tai muutamia parhaimmiksi katsomiaan alustoja.

Tagit: Kosketus, S60
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös