Uusi tapa säästää energiaa: katoava muste
Xeroxin tutkimusosasto on esitellyt uutta mielenkiintoista tulostustekniikkaa, joka saattaa olla arkipäivää parin vuoden päästä. Häviävän musteen käyttö voi säästää yllättävän suuria määriä energiaa.
Xeroxin tekniikassa käytetään erikoistulostinta ja paperia, jonka pinta on käsitelty valoherkillä kemikaaleilla. Tulostusjälki säilyy paperissa noin 16-24 tunnin ajan.
Tulostin voi tyhjentää paperin tätä aiemminkin, ja printata siihen uutta tekstiä ja kuvaa. Paperia voi käyttää uudelleen periaatteessa satoja kertoja.
Paperi on metsää - mutta myös paljon energiaa
Tekniikka säästää paitsi paperin raaka-aineita, myös valtavasti energiaa. Uutispalvelu Cnetin mukaan Xerox on laskenut, että paperiarkin tekemiseen kuluu energiaa 204 000 joulea, mikä on suunnilleen sama kuin 60 watin kulutus tunnin ajan.
Kierrätyspaperissakin kulutus on 114 000 joulea. Paperille tulostaminen perinteisin keinoin vie tehoa noin 2000 joulea.
Xeroxin mukaan sen uudelle erikoispaperille tulostaminen vie tehoa vain noin 100 joulea. Vaikka samalla pitäisi pyyhkiä yli aiempi kuva, ei se nosta tehonkulutusta kuin 1000 jouleen. Siis jopa tulostaminen on energiatehokkaampaa, paperin teon energiahukasta puhumattakaan.
Häviävä muste sopisi tulosteisiin, joita tarvitaan vain vähän aikaa. Monet esimerkiksi tulostavat sähköposteja tai tekstejä paperille vain luettavaksi.








