Uusien Atomien toimitukset lykkääntyvät

Virtapihejä tuplaydinsuorittimia vasta viimeisellä neljänneksellä
Uusien Atomien toimitukset lykkääntyvät

Intel on ilmoittanut, että yhtiö aikoo lykätä ensimmäisen tuplaydinversion julkaisua suosituista Atom-prosessoreista. Alun perin Intelin oli määrä aloittaa kahden ytimen Atom 330 -suorittimen toimitukset vuoden kolmannen neljänneksen aikana.

Intelin mukaan myöhästyminen ei ole vakava, ja toimitusten alku siirtyy käytännössä vain muutamilla viikoilla. Asiantuntija-arvioiden mukaan toimitukset alkavat lokakuun aikana, jotta uudet tuplaydinsuorittimilla varustetut laitteet ehtivät ajoissa joulumarkkinoille. Analyytikot odottavat edullisten pikkukoneiden kaappaavan merkittävän osan joulun tietokonemyynnistä.

Markkinoille jo keväällä ilmestyneen Atom 230 -prosessorin tavoin vuoden lopussa ilmestyvä Atom 330 -suoritin toimii 1,6 gigahertsin kellotaajuudella. Ainoana erona on toinen ydin, jonka myötä myös välimuisti tuplaantuu yhteen megatavuun. Suoritin valmistetaan muista Atom-suorittimista tutulla 45 nanometrin prosessilla.

Piiri tuottaa lämpöä kahdeksan watin teholla, mikä on nelinkertainen määrä nykyiseen 230-malliin verrattuna. Asiantuntijoiden mukaan roimasti kasvanut lämmöntuotto saattaa kertoa teknisistä ongelmista Atom-suorittimien tuplaydinversioiden valmistuksessa.

Intelin keväällä julkaistut vähävirtaiset ja energiapihit Atom-prosessorit ovat menestyneet loistavasti. Kannattavien pikkukoneiden nopeasti kasvavien markkinoiden ansiosta suorittimista on ollut jopa pulaa. Esimerkiksi Asus kertoi keväällä, ettei se voi prosessoripulan ansiosta valmistaa suunniteltuja määriä pikkukoneita.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös