Uutiskommentti: Kotien jarrukaistat päivitykseen
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) jo edellisen hallituksen, viestintäministeriön, operaattoreiden ja kuntien yhteishanke nostaa suomalaisten laajakaistat huippunopeuksiin epäonnistui. Joulukuussa 2004 uutisoimme, viime vuoden lopussa yleisimmän nopeuden piti olla 8 Mbit/s, kun se Viestintäviraston mukaan oli 1 Mbit/s.
Suurimmalla osalla piti olla vähintään kaksi megabittiä, kun osuus on jäänyt kolmannekseen. Nyt on hyvä aika pohtia, miten Suomi saataisiin siis siirrettyä aidosti laajakaistalle.
Lukuja Suomen laajakaistamarkkinasta vuoden 2007 lopussa on Viestintäviraston markkinakatsauksessa 2007 (pdf, ks. s. 2 ->).
Poliitikot yrittävät tänä vuonna uudistaa laajakaistastrategian. LVM:stä kerrottiin tänään Tietokone-lehdelle, että viestintäministeri Suvi Lindén (kok) avaa toukokuussa laajakaistaseminaarin, joka toimii uuden laajakaistastrategian toteuttamisen lähtölaukauksena.
Kenties voisimme jo ideoida keinoja, joilla Suomen kehitystä voisi vauhdittaa ...








