Uutiskommentti: Microsoft hakee aseita Googlea vastaan
Microsoftin haluista ostaa Yahoo on huhuttu aika tarkalleen puolitoista vuotta, ja aiemmin tänään yhtiön pääjohtaja Steve Ballmer myönsi spekulaatioiden osuneen oikeaan: Yahoon johdon kanssa on tunnusteltu yhdistymistä, tai käytännössä kai Microsoftin ajamaa valtausta, jo 18 kuukauden ajan. Tällä siirrolla Microsoft yrittää selvästi iskeä Googlea vastaan, mutta onko liian myöhäistä?
Yahoo on ainakin kovin amerikkalaiseksi jämähtänyt brändi, eikä se ole onnistunut kasvattamaan ja lokalisoimaan palveluitaan Googlen vauhdissa.
Microsoft siis tarjoaa Yahoosta noin 30 miljardia euroa.
Kuuntelin median ja sijoittajien konferenssipuhelun, jossa puhuivat Microsoftilta Ballmerin lisäksi talousjohtaja Chris Liddell, alusta- ja palveluyksikön johtaja Kevin Johnson sekä yhtiön johtava arkkitehti ja tunnustettu softaguru Ray Ozzie. Olisin odottanut, että tilaisuuteen olisi osallistunut myös joku Yahoon edustaja, mutta näin ei siis tapahtunut.
Yksi analyytikko kysyikin, miksi Microsoftilla on kiire ja mistä tällainen hyökkäävyys? Steve Ballmer vastasi ympäripyöreitä. Kyse lienee siitä, että Microsoftilla on jo kiire kiriä Googlen etumatkaa. Ja Microsoftilla on rahaa kassassa, joten ei ole syytä odottaa. Googlea ei nimetty, mutta siihen viitattiin muistaakseni ilmaisulla...








