Uutiskommentti: PC-pelien kirous iski: GTA4 kaatuilee
Aiemmassa blogimerkinnässäni kirjoittelin siitä, onko pc-pelaaminen kuihtumassa tai kuolemassa. Moni arvioi, että pc-pelaamisen ongelmana ovat rauta- ja softaongelmat sekä jatkuva päivitysten tarve. Ensimmäiset päivät Rockstarin GTA4:sta pelattuani tuntuu siltä, ettei näiltä ongelmilta ole säästytty konsoleillakaan. Eikä tämä ole ensimmäinen konsolipeli, joka julkaistaan keskeneräisenä.
Kun konsoleihin tuotiin nettiyhteydet, Microsoft ja Sony vakuuttelivat, ettei siitä seuraa keskeneräisten tuotteiden tuominen markkinoille. Juuri näin on kuitenkin käynyt. Pelit kaipaavat päivityksiä siinä missä pc:lläkin. Joskus päivitys tosin tulee jo pelilevyn mukana tai netistä ensimmäisellä käynnistyksellä.
Suomessa en ole nähnyt GTA4:n bugisuudesta vielä uutisia, mutta omat kokemukseni Playstation 3 -version kanssa ovat ongelmalliset. Ensimmäisen noin kahdeksan pelitunnin aikana GTA4 on kaatunut kolmesti siten, että koko konsoli on pitänyt buutata virtanapista. Netissä on vinkattu, että konsoli kannattaa kytkeä pois Playstation Networkista, saa nähdä auttaako ...








