Uutiskommentti: Saako tekijänoikauslakiakin rikkoa, Timo Kalli?

"Kalli on yllättäen linjannut, että lakia saa rikkoa, jos rangaistusta ei ole määrätty"
Uutiskommentti: Saako tekijänoikauslakiakin rikkoa, Timo Kalli?

Suomessa on lakeja, joiden rikkomisesta on säädetty rangaistuksia, ja lakeja, joiden rikkominen on vain esimerkiksi moitittavaa. Tilanne koskee esimerkiksi tekijänoikeuslakia, jonka mukaan teoskappaleen kopiointi luvattomasta lähteestä omaan käyttöön on moitittavaa. Tällä viikolla keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Timo Kalli on yllättäen linjannut, että lakia saa rikkoa, jos rangaistusta ei ole määrätty.

Kallin linjaus ei liity tekijänoikeuslakiin, vaan vaalirahoitukseen. Hän perustelee näin sitä, miksi ei ole paljastanut vaalirahoituksena saamiensa yli 1700 euron suuruisten lahjoitusten maksajia.

Tekijänoikeuslaki on sikäli hyvä esimerkki, että sen runnoi läpi Timo Kallin puolueoveri, silloinen kulttuuriministeri Tanja Karpela (nykyisin kaiketi yhä Saarela).

"Rikon lakia. Mutta totta kai minä selvitin jo siinä vaiheessa, kun rahaa kerättiin, että tuleeko rangaistuksia, jos toimii tällä tavalla", sanoo Timo Kalli sunnuntain Helsingin Sanomien mukaan ...

Lue koko kommentti

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös