Uutiskommentti: Varo drm-ansaa musiikkiostoksilla
Cd-äänitemyynti laskee, eikä digimusiikin myynti tuo samassa suhteessa euroja lisää. Huonosti menee etenkin Suomessa, sillä digimusiikin osuus jäi viime vuonna rahassa laskettuna viiteen prosenttiin äänitealan mukaan. Rohkenen väittää, että nettikauppa ei toimi, koska kaupat ja toimitusehdot ovat surkeat. Ilmaiseksi ja laittomasti musiikkia kopioivaa saa parempaa laatua ja palvelua kuin tunnollinen kansalainen.
Odotin jotain uutta Nokian musiikkikaupalta, koska yhtiö on tullut uutena toimijana bisnekseen. Pettymys oli suuri, kun Nokia julkaisikin samanlaisen sivuston kuin kaikki muutkin, yhden kloonin lisää samoin sisällöin ja teknisin rajoituksin.
Haastattelin toissaviikolla Nokian Services & Software -yksikön johtaja Matti Kuorehjärjveä ennen tiedotustilaisuutta. Hän puolusti kopiosuojauksia ja totesi niiden olevan tärkeitä niin kauppiaille, laitevalmistajille kuin levy-yhtiöillekin. Uutisjuttu on webissä.
Varttitunti myöhemmin tiedotustilaisuudessa EMI Finlandin toimitusjohtaja Wemppa Koivumäki sanoi, että levy-yhtiö haluaa eroon drm:stä niin nopeasti kuin mahdollista. Minusta oli yllättävää, että uutena pelurina markkinaan tullut Nokia edustaa jopa konservatiivista laitaa, eikä ole ajamassa kehitystä EMI:n liputtamaan suuntaan – ainakaan julkisissa lausunnoissaan.
Ei Nokiassa tietysti niin hölmöjä olla kuin tästä voisi päätellä ...








