Uutiskommentti: Varoittava uusi esimerkki drm-uhkasta
Kuluneen viikon ehkä uskomattomin uutinen on ollut Microsoftin ilmoitus ajaa alas MSN Musicin drm-palvelimet Yhdysvalloissa. Se tarkoittaa, ettei ostettuja musiikkikappaleita voi enää siirtää uusiin laitteisiin. Ensin oli epäilyksiä, että ongelma koskisi Suomeakin, mutta Suomen Microsoftin online-palveluiden maajohtaja Mikko Ketola korjasi spekulaatiot vääriksi.
MSN Music (music.msn.fi) siis jatkaa toistaiseksi Suomessa, koska se perustuu Nokian omistaman Loudeyen / OD2:n ylläpitämään kauppaan. Se on siis vain brändätty MSN:n kaupaksi, kuten uutisemme kertoi. Käsittelin drm:ää tässä blogissa myös maaliskuussa.
Jollei Microsoft peräänny aikeissaan, MSN Musicissa shoppailleet amerikkalaiset kuluttajat eivät siis pysty siirtämään musiikkitiedostojaan esimerkiksi uuteen pc-koneeseensa, mp3-soittimeensa tai kännykkäänsä elokuun lopun jälkeen. On jo teoriassa mahdoton ajatus, että kuluttaja voisi pitää saman laitteen käytössä ikuisesti.
Ongelman voi kiertää. Häviöllisesti pakatut musiikit voi polttaa cd-levylle ja ripata uudelleen kiintolevylle. Tämä on hankalaa ja työlästä. Tai sitten kuluttaja voi murtaa kopiosuojaukset ...








