Uutispalvelu ”tappoi” Apple-Jobsin

Muistokirjoitus lipsahti jakeluun
Uutispalvelu ”tappoi” Apple-Jobsin

Apple-pomo Steve Jobsin terveydentilasta on kuiskittu jo jonkin aikaa, mutta toistaiseksi mies on voinut vakuuttaa huhujen kuolemastaan olevan vahvasti liioiteltuja. Päinvastaista sanomaa levitti amerikkalainen uutistoimisto, joka pani levitykseen Jobsin laajan muistokirjoituksen – tosin vahingossa.

Jobsia on hoidettu haimasyövän vuoksi. Ilmeisesti Bloomberg-uutistoimistossa on suhtauduttu vakavasti huhuihin Jobsin tilan heikkenemisestä, koska miehen muistokirjoitus oli katsottu tarpeelliseksi saattaa ajan tasalle. Harmillisesti päivitysvaiheessa aineisto lipsahti maailmalle.

Muistokirjoituksen alussa Jobsia kuvaillaan mieheksi, joka auttoi tekemään tietokoneista helppokäyttöisiä kuin puhelimet, muutti animaatiofilmien teon, taivutteli ihmiset digitaalisen musiikin ostajiksi ja uudisti kännykät.

Muistokirjoituksessa antavat lämpimiä lausuntoja "vainajasta" muun muassa Bill Gates ja Steve Wozniak. Lausunnot ovat tosin muista yhteyksistä poimittuja, ei muistokirjoitusta varten hankittuja. Muistokirjoituksen yhteydessä on lisäksi pitkä luettelo ihmisistä, joilta on syytä pyytää tuoreita kommentteja Jobsista.

Tagit: Apple, Jobs
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös