Uutuusnäyttö kertoo enemmän kuin 3000 sanaa
Jos yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, LG:n uusi Tripleview-näyttö lupaa tehdä tuon kolminkertaisesti. Se nimittäin näyttää kolmea kuvaa samaan aikaan, katselukulma ratkaisee, minkä niistä katselija saa silmiinsä.
Tripleview-näytölle on vaikea keksiä järkikäyttöä kotioloissa, eikä sitä niihin yritetäkään myydä. 47-tuumainen näyttö on tarkoitettu julkisiin tiloihin, esimerkiksi lentokentille, kauppakeskuksiin ja rautatieasemille.
Valmistajan mukaan näyttö on omiaan paikoissa, joissa halutaan näyttää useampia kuvia, mutta monen monitorin käyttö on jostain syystä hankalaa tai mahdotonta. Näytöllä voidaan pitää esillä vaikkapa kartta, tiedotteita ja mainoksia. LG arvelee, että näytön haltija voi kerätä rahaakin myymällä muille mainosaikaa.
Tripleview rakentaa kuvat suodattimella, joka luo kolme erillistä kuvaa. Ne näkyvät kolmesta eri kulmasta katsottaessa - yksi edestä ja yksi kummaltakin sivulta. Samantapaista tekniikkaa LG on käyttänyt 3d-näytöissään.
Tripleview-näytöt tulevat myyntiin talvella. Niiden hinnoittelusta ei ole vielä tietoa.








