Vaaliehdokkaat moittivat sähköisiä palveluja

TTL selvitti mielipiteitä
Vaaliehdokkaat moittivat sähköisiä palveluja

Sähköisten palvelujen merkityksestä on puhuttu paljon, ja monen mielestä niiden kehittäminen on elintärkeätä. Sähköiset palvelut nousivat esiin Tietotekniikan liiton (TTL) kuntavaalien alla teettämässä kyselyssä, joka oli suunnattu valtuustoihin pyrkiville.

Vastaajat pitivät yleisesti oman kuntansa sähköisiä palveluja riittämättöminä, vain 21 prosenttia piti niitä riittävinä. Toisaalta kolmanneksen mielestä kuntalaisille tarjotaan joko turhia tai huonosti toimivia palveluita.

"Vastaukset heijastavat syvää huolta tietotekniikan mahdollisuuksien laimin lyönnistä Suomen kunnissa. Erityisesti nyt, kun seisomme orastavan taantuman äärellä, meidän on osattava hyödyntää tehokkaasti tietotekniikan suomia mahdollisuuksia. Näissä talkoissa julkisen ja yksityisen sektorin koetellut parhaat käytännöt pitää jakaa kaikkien käyttöön", TTL:n toiminnanjohtaja Robert Serén toteaa.

Tietotekniikkaan uskotaan

Ylipäänsä kyselyyn vastaajat suhtautuvat positiivisesti tietotekniikan mahdollisuuksiin kuntapalveluiden ja hallinnon kehittämisessä. Tietotekniikka ja etäpalvelut nähdään helpotuksena työvoimahaasteisiin erityisesti kuntien asiointipalveluissa, esimerkiksi lupahakemusten teossa ja ajanvarauksessa sekä sosiaalietuuksien hakulomakkeiden vastaanotossa ja käsittelyssä.

Tietotekniikkaan luotetaan myös kodin ja koulun yhteistyön tehostamisessa sekä vanhustenhuollossa.

"Tietotekniikan viisas käyttö kunnallisissa palveluissa tuo tehokkuuden lisäksi myös parempia ja monipuolisempia palveluita. Tietoyhteiskunnan rakentaminen on osa suomalaisen hyvinvoinnin parantamista. Emme tarvitse suuria investointeja tekniikkaan, vaan viisautta ja yhteistyökykyä hyödyntää jo olemassa olevaa infrastruktuuria", Serén vakuuttaa.

TTL:n tutkimukseen vastasi 2649 ehdokasta. Maamme kunnanvaltuustoihin valitaan ensi sunnuntaina 10 412 valtuutettua.

Tagit: Kunnat, TTL, Vaali
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös